Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









torstai 30. syyskuuta 2010

Tapan tämän





Onneksi se lähti!
Ja äiti jäi minulle.

Vasen silmäkin on jo ihan auki!


















2 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Raisuja pikkukavereita. Onneksi äitikissa ymmärtää :)

Maria Veikontytär kirjoitti...

ja minä niin epäilin etteivanha narttu opi äidiksi.