Pienenä tyttönä matkustin kahden (2:n) Äitini kanssa joka
kesä ainakin yhden pitkän matkan junalla.
Ne matkat ovat lapsuuteni muistoissa selviä ja kirkkaita,
Ilmajoki oli yksi kohde, siellä asui perhe josta äiti ja tytär
olivat olleet sota-aikana evakkona Kuopiossa, Isän ollessa
"siellä jossain".
Äitieni kuoleman jälkeen menetin yhteyden heihin, olinhan
ihan lapsi vielä silloin.
Voi miten upeaa oli heille meno, meitä oltiin asemalla
vastassa taksilla, perheen isällä oli komea , iso Volga!!!
Heidän kotinsa oli myös ihmemaa. Heillä oli ihan oikea mylly.
Muistan sen huikean tunteen kun pääsin myllyyn mukaan
ja jostain korkealta katselin veden vaahtoamista ja
myllyn rattaiden pyörimistä.
Toinen junakesämatka tehtiin Lappeenrantaan.
Viimeisestä matkasta heille jäi minulla raskas tunne sydämeen.
Kerron asian niinkuin muistan (olin 10-vuotias), heidän kotonaan
oli valokuvaamo. Minusta otettiin kuva (10v) myös
äidit kuvauttivat itsensä, näitä kahta kuvaa olen vaalinut
kaikkien niiden iloisten muistojen todisteena mitä se elämänvaihe
piti sisällään.
Se raskas osuus muistoista liittyy valokuvaan heidän
kammarissaan, nuori, komea mies joka oli saanut surmansa
koneen pudotessa. Muistissani on aavistus että se lento-onnettomuus
olisi ollut melkoisen tuore, ei sotaan liittyvä.
Tähän perheeseen liitän VR:n, tuon kirjainyhdistelmän.
Siihen aikaan höyryveturin vetämän junan vaunujen verhot
olivat harmaat ja tuo VR-kirjainyhdistelmä oli niissä verhoissa
kudottuna jo kankaaseen.
Mielestäni oli erikoista kun perheen isännän nimikirjaimet olivat
jo junan verhoissa.
Olen aivan varma että nämä henkilöt ovat jo siirtyneet ikuisuuteen
sen vuoksi kerroin näinkin yksityikohtaisia muistoja.
En myöskään usko loukkaavani, omilla muistoillani,
jonkun toisen muistoja.
Reippaat ja rakkaat Mamman matkakumppanit.
