Jos jotenkin yrittäisin kuvata viime torstain tuntojaen pystyisi siihen, ei ole minulla semmoisia sanoja.
Päivä alkoi siitä kun kanalassa löysin pesästä
yhden piipittävän virkeän poikasen.
Pesästä jossa tiesin olleen jo pitkään muutaman
munan ja joita koko parveni oli hautonut
kulloisenkin tarpeensa mukaan.
Siirsin laatikon kanalan puolelle ja jätin ajattelemisen illaksi.
Illalla alkoikin todellinen draama sisällä,
Elli ensikertalainen oli totisen paikan edessä.
Supistukset olivat heikkoja mutta synnytys oli käynnistynyt.
Pieni häntä ja pienet jalat olivat olleet lliian kauan näkyvillä,
eikä mitään tapahdu.
En uskonut pennun selviävän,
varpaat olivat jo tumman siniset.
Niin kuitenkin kuudelta (18.00) kirjasin ensimmäisen syntyneeksi,
parkuvan ja kitisevän pennun kääräisin pehmeään pyyheliinaan,
puhaltelin sitä lämpimillä hönkäyksillä,
hengitti ressu mutta paleli ja synnyttäjä makasi silmät kiinni
reagoimatta mihinkään.
toisella kädellä silitin Elliä ja toisessa oli pentumytty
ja minä huokailin siinä välissä. Puolen tunnin kuluuttua
toinen pentu putkahti nopeasti ja liukkaasti maailmaan.
Kohta Ellikin virkistyi sen verran että nuoli pienen hetken
pentua jonka panin hänen eteensä.
Nyt takaisin kanalaan:
myöhään ilalla vei ainokaiselle poikaselle ruokaa,
Siellä olikin kaikki hyvin, olin samalla iloinen
että poikasia oli vain yksi, tähän vuodenaikaan.
Seuraavana aamuna:
nostin kanan ja poikasen oikeaan häkkiin.
Iltapäivällä palasin kotiin:
Ja häkissä onkin EmoMartta ja KAKSI poikasta.
OLIPA VÄHÄLLÄ ETTEN PILLAHTANUT ITKUUN
Viikonloppu olikin mukava rauhallinen, mitään ei syntynyt,
ei kyllä ketään kuollutkaan.
Kaksi pulloa punaviiniä tulimme tuhonneksi.
Sunnuntaina keräsin yhden herkkutatin (kuvassa)
ja viisi voitattia niistä tein höystön sipulin ja creme frechen kanssa,
se levitettiin pannulla paistettujen, leivitettyjen ja voissa
paistettujen kyljysten ja tilliperunoiden kupeeseen.
Siis mässäiltiin rasvalla reilusti
