Pusa hispida saimensis

 Kuva: SEAL PUP,  PIIRTO DESIGN

original Anneli Puurtinen

Oma tietoisuuteni tämän ainoan oman endeemisen 

nisäkkäämme ahdingosta tavoitti minut 1980-luvun alkupuolella.

Oli kevät, olin saanut tehtäväkseni laatia lasten kesäleirille

päivittäisen tietokilpailun.

Ostin isoja värillisiä kartonkeja joille jokaiselle 

yritin keksiä kymmenen kysymystä alakouluikäisille.

Kaunis sininen kartonki sai minut yrittämään vesiaiheisten 

kysymysten tekemistä.

Jostain, en enää muista mistä, sattui käsiini maininta

ja asiaa Saimaan norpasta.

Kysymyksen jonka tein muistan:

Saimaan norppia on tallella:

a. 100

b. 200

c. 300

Nykytiedon mukaan  silloin oli jäljellä

enää alle 200

Nyt tämän vuoden syntyneiden ja selviytyneiden

kuuttien laskennan jälkeen lukumäärä on yli 300.

Silti nämä harvinaisuudet ovat kriittisesti uhanalaisia.

Mutta olenhan minä nähnyt Suomalaisen maatiaiskanankin

selviämisen syvimmästä alhosta, uskon siis että...

Ne jotka ovat seuranneet blogiani pitkään, 

tietävät rakkauteni suomalaisiin maatiaiseläimiin.

Saimaan norppa on mielestäni mitä suurimmassa määrin sitä,

minua ja norppaammen yhdistää vielä rakkaus

samoihin synnyinvesiinkin.

 Olen ilolla seurannut KIMMO OHTOSEN valmentautumista

NORPPAUINTIIN.

125km:n uintiin norpan asuinseutuja pitkin.

Tällaisiin suorituksiin en olisi koskaan kyennyt, mutta ihailen

ihmisiä jotka panevat itsensä likoon hyvän ja oikean puolesta.

Minä voin sentään vieläkin liityä Norppakummiksi.

 Puumalan satamassa hermostunutta odottelua...

Iloisesti sieltä uimari vilkuttelee lähestyessään odottavaa

ihmisjoukkoa!

Maatiaisia, Eläin Geenivarat-lehti

Suomen kansallisen eläingeenivaraohjelman tiedotelehti 2011
tiedotetta julkaisee ja ohjelmaa koordinoi MTT.

Tilaukset,
Outi Kasari
MTT/BEL, 31600 JOKIOINEN
outi.kasari@.fi, puh.(03)4188305

Mahdottomasti tietoa ja kuvia
omista suomalaisista maatiaisistamme,
tässä numerossa erityisesti Eläkeläisen kuvia,
hänen bloginsa löytyy sivupalkistani.

Kyyttömuistoja,

Minunkin pieni ja vaatimaton tietoni on kirjattu tähän tiedostoon.
Mummoni kahden kyytön nimet,
KIELO ja KIRKAS

Himoitsen jo tätä juustoa!

Tämän kurssin soisin
ensimmäisen opiskeluvuotensa päättäneelle
maatalouskoululaiselle!
Onnea ja siunausta täältäkin Sinulle!

Voitteko kuvitella Hän oli joinakin päivinä ainoa oppilas
joka oli vaivautunut tulemaan tunnille??!!!!?

Hämmästyttävää!

Tämä laktoosi-intoleranssai on kummallinen juttu!
Edesmennyt pehmo mieheni
oli voimakkaasti intolerantti maidolle.

Tietysti hän oli myös maitoaddikti :),
joskus hän uhrasi viikonlopun, osti litran punaista maitoa,
joi sen kaupasta tultuaan purkista suoraan.
Parkkeerasi itsensä hyvin lähelle vessaa,
myöhemmin täällä maalla sellaisena viikonloppuna
hänet tapasi parhaiten huussista.

Suoraan maatilalta saatu maito ei vaikuttanut
edellä kerrotulla tavalla!

Tiedon murunen näistä koiristakin,
sellainen näyttää olevan monella blogin pitäjällä.

Muistojen inventointia

Taannoisella kuvausmatkalla kuivaamolla
näppäilin kuvia ilman suunnitelmia.

Kaipa jotain inventaarion tapaista katsausta ajattelin.

Siellä entisessä kodissa tontti oli tosi pieni,
mahtui sinne kuitenkin lammasaitauskin.
Aidaksi riitti tämä matala verkko, lampaani eivät olleet
aitomuksia.
Minulla oli ne kaksi vanhaa Suomenlammas uuhta.

Iida ja Linda, iäkkäitä rouvia, aitaus oli pieni joten
meillä oli tapana käydä silloin tällöin lenkillä
pitkin pientä kylätietä ja junaradan varressa lampaani
kävivät mielellään syömässä maitohorsmia.

Tämä tapahtui ennen Peikon liitymistä laumaamme,
silloin mukana kulki Ville-kissa.


Kansallisromantiikkaa

Tunsinpa olevani mallina taiteilijan.
Kun aamu-usvassa, se notkoissa vielä viipyi,
polulla unisena seisoin.

Kissani, se sipulin värinen
kumisaappaani varteen nojasi.

Lampaat, ne kaksi,
hitaasti edeten ojanvartta,
horsman kukkia
hamusivat aamiaiseksi.

Se taiteilija vain puuttui.

Oma runoni vuodelta 1999

Eläin Geenivarat

Suomen kansallisen eläingeenivaraohjelman tiedotuslehti.
Tässä numerossa Lapinlehmän, Suomen lampaan ja
Suomalaisten koirarotujen geenivaratyöstä.

Mukava tietää sivuja:
http://www.mtt.fi/met/pdf/met106.pdf.
www.ahlman.fi
www.marinmaatiaiset.net

Lehtijuttu

Nämä eläinsuojeluun liittyvät asiat ovat minulle
nykyisin lähes mahdottomia edes luettavaksi.

Tällä tarinalla oli onnellinen loppu, vai sanoisinko uusi alku.

Kerkesin nähdä päiväunia, omassa navetassani ammuvasta
Liljasta ja hänen pojastaan, tuo sarvipäinen ja vasikka.

Uneni ei toteutunut, hyvä niin. Sen verran (vähän) on kokemusta
lypsykarjasta että tiedän sen olevan ihan oikeata työtä,
ei idealistista hömppäilyä.

Kuitenkin, kotitekoisia juustoja, jugurttia (maustamatonta),
viiliä ja maidon päältä kuorittua kermaa... ah, ja voih ...
unelmiahan ne olivat!

P.S Tuo sonnivasikka on saanut viran ihan suvunpelastaja,
siitos-sonnina.

Paimenkoira

Peikkohan on paimenkoira, ilman mitään opetusta
hän oppi pentuna paimentamaan Iidaa ja Lindaa. Eihän se varmaan oikea oppista ollut, lampaat tulivat kyllä kyydillä kotiin.

Vieläkin tapahtuu vähän sinnepäin juttuja. Jos kanat eivät ole näkyvillä ja kysyn missähän ne ovat, Peikko kyllä heti näyttää (katsoo sinne päin, ei lähde hakemaan)
ja minä tiedän suunnan.


Ja näinkin käy, yksinäinen kana jossain ja sen Peikko saattelee kyllä pihan puolelle.


Peikkohan kuuluu avoimeen rotuun, siihen otetaan vielä
koiria jotka täyttävät määritellyt ominaisuudet.

Vanhoista valokuvista

Kyllä nämä digi-kamerat ovat ihmeellisiä.
Tämäkin alkuperäinen on otettu ihan hyvällä
aikansa kameralla. Tietysti kuvakin on jo muuttunut.

Iida ja Linda onkin jo täällä tunnisteissa,
mutta pikkuinen Suvi Päivikki puuttuu.

Suvi Päivikki pääsi ihan oikeaan pieneen katraaseen,
maalaistaloon, siellä oli jo ruskea, musta ja
musta-valkoinen uuhivuona ja ihana vanhoista hirsistä
huolella tehty, nykyajan mukavuuksilla
varustettu lampola.

Sinne oli turvallista jättää syksylla
pikkuinen lammastyttö.

Huussireissu

Miten niin häiritään? Mekö?

Oikeastaan minulla oli ihan asiaakin, tämä munan kuori-juttu,

hyvä on, hyvä on lähdetään sitten!

Lähdetkö sinäkin?

Suomen lampaat

Lammas on ihana eläin,
arka, säikky ja lempeä mutta luottavainen.

Nuorena aikuisena tein eläinsuojelutöitä, elämän pituista harrastusta siitä ei minulle tullut, sydän särkyi uudestaan ja uudestaan.

Niissä ympyröissä kohtasimme, Iida Linda ja minä.
Nyt he laiduntavat jo rohkeina ja iloisina Taivaallisilla laitumilla.