Tänään kokeilin joko Peikon pohjavilla on irti, oli joo.Hauska karvanlähtö tällä koiralla, lienee toki muillakin
koirilla samanlainen, mutta minun aikaisemmat koirani
ovat olleet paljon lyhyempi karvaisia.
Kun ilmat ovat selvästi viilentyneet, Peikon jäljiltä alkaa löytyä
pienia karvatupposia. Siitä arvaa että kohta pölähtää.
Oikeastaan se lähtee pitkillä kamman vedoilla
muutaman päivän aikana, kaikki mikä on irrotakseen.
Minäkin saan hetken nauttia hoikan koiran olemuksesta.
On, on, kyllä Peikko on hieman ylipainoinen,
minun käsieni kautta hän ei ole lihonut.
Voin ylpeänä sanoa en ole koskaan antanut Peikolle
mitään makeaa (ei edes tunnista sellaista syötäväksi),
en leivonnaisia, enkä ylimääräistä aterioiden välillä.
Joskus ateria on jouduttu korvaamaan (matka tai tms)
jollakin ihmisaterian ruoka-aineilla.
Peikkohan on melkoisen luomukoira, suurinta herkkua
ovat lampaan papanat, ei syö kananpaskaa, mutta silkat
kauranjyvät kelpaa, sen jälkeen se minkä hän silloin
taakseen jättää on ryynimakkaraa.
Tässä tärkeimmät, ai niin hampaat on hyvät, eikä henki haise!
2 kommenttia:
Peikko näyttää kovasti ensimmäiseltä lapinkoiraltamme, joka oli Lecibsin kennelistä. Se oli aivan mahdoton ruuan perään ja lihoi helposti. Kaikki kelpasi - puutarhamarjoja, raakoja perunoita ja porkkanoita myöten. Kävi joskus itsekin maasta kaivamassa. Oli sesilti ihana koira ja eli 15 vuotta. Onneksi nämä nykyiset lapinkoiramme kuitenkin nauttivat enemmän juoksentelusta kuin syöpöttelystä :)
Peikko on Runotar-kennelistä. Se kennel ei toimi enää. omistaja joutui luopumaan kenneltoiminnasta.
Peikkokin oli kaksi vuotiaaksi niin vähä syömäinen että piti todella katsoa tarkasti että tuli edes jotenkin ruokituksi. Peikkoa ei voinut mitenkään "kouluttaa" herkkupaloilla kun se ei niitä huolinut. Niinpä siirryimme luonnonmenetelmään, minä näytin ja hän matki. Se varmaan hitsasi meidät tiukasti yhteen. Sairastuttuani Peikko kirjaimellisesti talutti minut läpi mustien vuosien.
Lähetä kommentti