Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









torstai 2. syyskuuta 2010

Rauhallinen aamu - niinhän minä luulin!


Se alkoi ihan tavallisena, aamiaisen valmistamisena.
Tästä puuttuu omani, no ei väliä,
enhän minä muutenkaan syö aamulla.
Kahvia tiputin jo aamupuhelun aikana.

Kesän muututtua syksyksi on mielessäni ollut
inventaarion tunnelmia.
Hektinen on yksi uusimmista sanoista joihin olen mielistynyt,
Sitähän tämä elämä on ollut viime aikoina.


Mikä se olikaan se kaaos-teoria?
Oliko se niin että uusi aalto kaataa entisen kaaoksen
vai tuplaako, vai ihan triplaako se kaaosta, minä en enää tiedä!?

Kanalaan ruokaa...
Silloin kuulen lattialla olevasta laatikosta
potpotusta jonka olen oppinut tunnistamaan kanakielestä.

Sillä tavalla kana juttelee pikkuisilleen!!!!!!!!!!!!!

2 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Voi, miten soma höyhenmytty. Melko myöhään se kanaemo poikasensa tänä vuonna hautoi. Toivottavasti pienet eivät vilustu.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Todellakin myöhään. Luulen että tämä mytty jää ainoaksi. Karjakeittiön lattialla on ollut koko kesän ihanan hämärä laatikko jossa on aina ollut joku istumassa. Pitkään otin munat kanan alta mutta sitte joskus en muistanutkaan ja sehän tietää että haudonta on alkanut. Tätä pientä ovat kyllä kaikki käyneet hautomassa. Joskus se oli yönkin ilman kanaa, joten en tiedä miten tässä näin kävi?! Täytyy harkita, taitaa pitää ottaa äiti ja lapsi tupaan. Kylmää on kanalassa.