Se päivä alkoi niikuin usein ennenkin,
tehtiin eväät ja lähdettiin metsätöihin.
Peikko oli selvillä minne lähdetään heti kun aloimme pukeutua.
Hän halusi heti ulos, odottelemaan meitä.
Olin jo useita kertoja miettinyt jonkin asian olevan
vialla, tavallisesti Peikolle ruoka maistui hyvin.
Nyt kuitenkin mikään ei oikein maistunut
kuin hyvin pieninä annoksina.
Päästiin perille mutta Peikko halusikin jäädä nuotiopaikalle,
ei metsään. Me jäimme kahdestaan tekemään kevyempiä töitä,
mies lähti hakemaan puukuormaa.
Kävelimme kahdestaan n. sadan metrin matkan tienvarteen,
sieltä tullessa Peikko ei meinnannut jaksaa takaisin.
Loppumatkasta ei meinannut tulla mitään, muutamien metrien jälkeen
oli hänen laskeuduttava maahan lepäämään.
Silloin minulle tuli kylmä,
tajusin ykskaks loppulaskennan alkaneen.
Mies tulikin heti kohta metsästä, kerrottuani tapahtuneen,
lääkäriin lähdössä ei enää viivytelty.
Vastaanotolla Peikko käyttäytyi luonteensa mukaan.
Kauniisti, kärsivällisesti ja iloisesti, sähkötoiminen
tutkimuspöytäkään ei hermostuttanut.
Verikokeet otettiin ilman minkäänlaisia panikointeja.
Viimeksi verikokeen olin itse ottanut kaksitoista vuotta sitten.
Tässä sitä sitten odoteltiin tuloksia.
Lääkärin kasvoista näin että hyvää ei ollut odotettavissa,
ennenkuin hän oli mitään sanonutkaan.
Vaihtoehtoja ei ollut monta.
Hän kertoi kuitenkin että jos meille sopisi, hän ottaisi
miellellään Peikon yöksi, hän panisi tippumaan lääkenesteen
joka antaisi vahvistuksen onko vielä mahdollisesti jotain tehtävissä.
Sillä lääkäriasemalla ei ole yöhoitoa (harvalla kai on),
hän kertoi olevansa päivystysvuorossa ja voisi pitää Peikon siellä yötä.
Hän soittaisi aamulla miten oli mennyt.
Yö oli raskas, kerroin Erämiehelle miten olin aina ennen uuden
eläimen ottamista päättänyt, millaisiin toimenpiteisiin tällaisissa
tapauksissa olisin valmis menemään.
Hän oli samaa mieltä kanssani.
Yö oli mennyt hyvin. Peikko antoi tipan tippua, sai kipulääkettä,
nukkuikin. Aamulla, tämä ihmeellinen lääkäri oli käyttänyt Peikon ulkonakin!
Verikoe näytti sen mitä olimme jo pelänneetkin, ei minkäänlaista
vastetta.
Peikko oli tietysti iloinen meidän tulostamme, makailevainen tosin.
Siis nyt olisi hyvästien aika.
Suolaa ja vettä
Suru tuli ja puhalsi
sitkeän samean
pallon ympärilleni
kyynelistäni täyttyvän
Hämäryyden kirkkaus
raastoi silmiäni
lohdutus kuihtui odottaessaan
suru on suolaista vettä
