Kävin hautausmaalla eilen, yksin.
Useammin käyn siellä Poikasen kanssa.
Tunnen itseni etuoikeutetuksi, voin käydä omalla haudallani,
Äititytär pitää kyllä huolta siitä että se on tässä.
Tässä seurakunnassa on useita hautausmaita, kaikilla haudataan
vierekkäin, ei päällekäin. Mukava ajatella että siellä meidän
lahoavat ruumimme ovat pötköllään vierekkäin.
Se päällekäin hautaaminen on mielestäni hätävarjelun
liioittelua näin laajassa maassa ja vähillä ihmisillä.
Eihän ihmisen ruumiilla ole paljonkaan rahallista arvoa,
arvokkuudella on, kuoltuakin.
Tuo tyhjä paikka Antin nimen vieressä odottaa minun
nimeäni, syntymävuottani ja kuolinvuottani.
Milloin se nyt sitten onkaan.
