No, se kukka on Mustanmeren ...joku, kuolee aina talveksi, ruukku meinasi harmittaa, sekin ale sellainen joten olkoon, hiirelle tietysti traagisinta, henki meni.
Minua huvittaa (anteeksi) tuo puoliksi syöty ja nyljetty hiiri.
Meidän Lilli pyydysti häkistään hiiren ja roudasi sen sisälle näytille. Meni sit yläkerran portaalle syömään sen ja yököttävä rutina kuului.
Otin talouspaperiin puhdistusainetta ja menin siivoomaan jälkiä - mitään ei löytynyt! Ei karvan karvaa, ei veripilkkua. Kaikki män! Mahtaa tuntua hyvälle suussa ne hiirenjalat.
Antasitko vähän huutia ihmislapsille, jos noin rettelöisivät??!! Siinä vois olla Unicefillä sanomista.
Ainakin meillä tämä sama ilmiö on havaittavissa, että elukat saa tehä ärsyttäviä temppuja ja lisähommaa ihmisille, mutta tuollaista lasta/miestä en kahtelis.
Koiranpentujen kanssa nämä lisähommat on aina tuolla lattianrajassa. Nämä peijoonit mesovat kattoa myöten :) Joopa, tämä hiiren syönti näkyy olevan erilaista eri ympäristöissä, ulkona osittain syötyjä löytyy lähes joka päivä. Sisällä syönti on ollut ainakin näillä aikuisilla tarkempaa, siitä päättelen että lapsille on annettu tämä kaluttavaksi. Vieläkin minua kauhistuttaa se hiiren epätoivoinen karkuun yrittäminen ja hengestään taiteleminen, joskus pihalla olen ollut suunnattoman iloinen jos saalis onkin päässyt karkuun.
Olkoon tosiaan miten luonnollista tahansa tämä ravintoketjun osana oleminen, minäkin silti pelastan kaikki elävät olennot meidän pörröpetojen kynsistä, mitkä ehdin - hämähäkkejä myöten ;-)
Olen hyvin harvoin joutunut tilanteeseen jossa pelastettava olisi siinä kunnossa että pelastamisella olisi merkitystä.
Vuosi sitten kesällä,kissat olivat ulkona, Poikanen ja minä keräsimme minun makuuhuoneeni lattialta talteen ensin yhden, kohta toisen... kaikkiaan neljän viinirypäleen kokoista hiiren poikasta.
Teimme karkkilaatikosta niile teraarion (meille kyllä naurettiin).Onnettomasti kävi!
Kukkanen, kurja kissa! Pudotti yöllä sen karkkilaatikon ja kummallista kyllä sai kannen auki ja lopun arvaakin. Pitkään jaksoi kolmevuotias odottaa hiiren poikia takaisin!
Isompi itku olis tullut jos ne kurjat karvattomat oliot olis isommaksi päässeet kasvamaan teidän hellässä hoidossa sitten yksi hiirunen olisi löytynyt päättömänä...PAREMPI näin! Niin ja olihan se niinkin ettei minulle meinannut olla kanttia kertoa uusista lemmikeistä mitään ;)
Aamupäivällä, kotoa lähtiessäni, varoittelin
Lounasruokailun tähteet olivat jääneet
11 kommenttia:
Voi YÖK noita eväitä..:-/ ja kukkakin oli kokenut kovia..
No, se kukka on Mustanmeren ...joku, kuolee aina talveksi, ruukku meinasi harmittaa, sekin ale sellainen joten olkoon, hiirelle tietysti traagisinta, henki meni.
Pään krematoin hellassa.
Minua huvittaa (anteeksi) tuo puoliksi syöty ja nyljetty hiiri.
Meidän Lilli pyydysti häkistään hiiren ja roudasi sen sisälle näytille. Meni sit yläkerran portaalle syömään sen ja yököttävä rutina kuului.
Otin talouspaperiin puhdistusainetta ja menin siivoomaan jälkiä - mitään ei löytynyt! Ei karvan karvaa, ei veripilkkua. Kaikki män! Mahtaa tuntua hyvälle suussa ne hiirenjalat.
Ja vielä lisää:
Antasitko vähän huutia ihmislapsille, jos noin rettelöisivät??!!
Siinä vois olla Unicefillä sanomista.
Ainakin meillä tämä sama ilmiö on havaittavissa, että elukat saa tehä ärsyttäviä temppuja ja lisähommaa ihmisille, mutta tuollaista lasta/miestä en kahtelis.
Koiranpentujen kanssa nämä lisähommat on aina tuolla lattianrajassa. Nämä peijoonit mesovat kattoa myöten :)
Joopa, tämä hiiren syönti näkyy olevan erilaista eri ympäristöissä, ulkona osittain syötyjä löytyy lähes joka päivä.
Sisällä syönti on ollut ainakin näillä aikuisilla tarkempaa, siitä päättelen että lapsille on annettu tämä kaluttavaksi.
Vieläkin minua kauhistuttaa se hiiren epätoivoinen karkuun yrittäminen ja hengestään taiteleminen, joskus pihalla olen ollut suunnattoman iloinen jos saalis onkin päässyt karkuun.
Olkoon tosiaan miten luonnollista tahansa tämä ravintoketjun osana oleminen, minäkin silti pelastan kaikki elävät olennot meidän pörröpetojen kynsistä, mitkä ehdin - hämähäkkejä myöten ;-)
Olen hyvin harvoin joutunut tilanteeseen jossa pelastettava olisi siinä kunnossa että pelastamisella olisi merkitystä.
Vuosi sitten kesällä,kissat olivat ulkona, Poikanen ja minä keräsimme minun makuuhuoneeni lattialta talteen ensin yhden, kohta toisen...
kaikkiaan neljän viinirypäleen kokoista hiiren poikasta.
Teimme karkkilaatikosta niile teraarion (meille kyllä naurettiin).Onnettomasti kävi!
Kumpikos se oli Kukkanen vai Elli joka söi KAIKKI teidän lemmikit :)
Kukkanen, kurja kissa! Pudotti yöllä sen karkkilaatikon ja kummallista kyllä sai kannen auki ja lopun arvaakin. Pitkään jaksoi kolmevuotias
odottaa hiiren poikia takaisin!
Tervetuloa Anu! Naurattaako? :)
Isompi itku olis tullut jos ne kurjat karvattomat oliot olis isommaksi päässeet kasvamaan teidän hellässä hoidossa sitten yksi hiirunen olisi löytynyt päättömänä...PAREMPI näin! Niin ja olihan se niinkin ettei minulle meinannut olla kanttia kertoa uusista lemmikeistä mitään ;)
Ennenmin tai myöhemmin, sehän se olisi ollut hiirilasten kohtalona :(
Mutta olisi se ollut hienoa täällä blogissa välillä esitellä Hiiriäistenkin iloja ja suruja ja PERHEENLISÄYKSIÄ1
Lähetä kommentti