En haluaisi millään lopettaa Nikolaita, toivon että se kuntoutuisi.Nostin sen pienestä häkistä lattialle muiden joukkoon, ja Nikolai oli
hetkessä karmeassa paniikissa. Syöksyin ottamaan sen kiinni,
painoin rintaani vasten siivet supussa, peitin sen silmät, käännyin
nurkkaan päin.
Siinä vaikeassa tutkimusasennossa yritin saada sen vammoista
jotain tolkkua.
Selässähän oli, silloin kun sen näin ensimmäisen kerran
iso höyhenetön alue josta ihokin oli poissa. Siinä oli nyt rupi, näytti
pahalta - hyvältä.
Jalkojen tutkiminen olikin aika vaikeaa ilman kukon pitelijää,
niissä luissa mitä sain tutkittua en tuntenut murtumia.
Se ei kuitenkaan ole mikään ihme jos minä en päässyt selville
luuvaurioista. Kukko kuitenkin ontuu.
Mutta pahimmat vammat, luulen ovat psyykkisiä,
pelko on hirmuinen ja paniikki vaanii koko ajan.
Vaatisinko koirien omistajalta psykoterapiaa siitoskukolleni?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti