Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









torstai 11. marraskuuta 2010

Aleksandra


Aleksanda on ollut aina ensimmäinen. A-kana.
Alfa-naaras (eihän näin voi sanoa!)

Kahdeksanvuotta täyttävä keväällä.

Nuorena kanana A I, hautoi kerran (Nikolain ja edesmenneen Desireen),
sen jälkeen se ei ole
osoittanut minkäänlaista hautomisintoa.

Kanan arvoasema näyttäisi olevan hieman putoamisvaarassa
poikasten hoidon loppuessa ja kanan palatessa
kukon parveen. Aleksandra otti kyllä heti entisen paikkansa haltuunsa.

Kukaan ei ole edes yrittänyt horjuttaa tämä matriarkan asemaa.

Nokkimisjärjestysän on pyramidi,
kaikki eivät noki kaikkia, vain seuraavaksi alemmalla tasolla
olevaa nokkaistaan, jos joku kurja ei ymmärrä väistyä.
Nokkaisut näyttävät usein olevan pelkkää näytöstä, äksy käsky:

Siirry HETI!


2 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Juuri eilen muistelin lapsuuteni kanojen hierarkiaa ja värikkäitä luonteita.
Kanat ovat hyvin rentouttavaa seuraa ja niiden touhuja katselee ihan huvikseen.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Varsinkin kun on piha jossa ne voivat olla vapaana, siellä huomaa niin monia asioita joita talven aika kanalassa ei huomaakaan.
Tervetuloa käymään blogiini Sirkku!