Nostalgiaa

Minun Pappani keinutuoli, melkein.
Tämä etummainen, siinä oli vain hyvin tumman punainen
kangas. Tämä keinuikin samalla tavalla,
rauhallisen hengityksen tahdissa.

Pappa ja Mamma olivat uusineet huonekalujaan
myytyään maatilansa 1953 ja muutettuaan
kaupunkilaisiksi.

Muutamaa kuukautta myöhemmin minä tulin tyttäreksi
Mamman serkun perheeseen, ihan lähinaapuriksi.

Adoptioäitini olivat työssä käyviä itsenäisiä naisia
joilla oli yhteinen koti ja nyt tytärkin.
Mamma oli kotirouva ja oli tietysti selvääkin selvempi että
päivähoito oli järjestynyt Mamman ja Papan luokse.

Töistä tultuaan ja peseydyttyään Pappa joi kahvit,
otti Savon Sanomat ja meni kammariin.

Istui keinutuoliin luki lehteä jonka melko pian laski polvilleen
ja siinä samassa alkoi mahtava kuorsaus,
aina herättyään Hän sanoi:

Ohoh, meinasimpa nukahtoo!

Yhtä poikalasta olen työnnellyt kotini pihamaalla
ylpeänä tällaisissa vaunuissa.

Laskeskelin ja ihmettelin, se ihmeellinen poikavauva
(en muista nähneeni sen jälkeen)
on jo reilusti yli viidenkymmenen.

P:S En ostanut kumpaakaan