Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Pieleen meni

Uusi pieni kakkukupu sai minut leipomaan pienen kakun,
laskeskelin että yhtä munaa enempää ei kakkuun voi laittaa
jos kupu ja vuoka ovat noin pieniä.

Tyttären vuokia ovat, lainassa.
Hän sanoi tekevänsa 3:n munan kakun ja siitä tulee näihin kahteen.
Tähän asti pärjäsin jotakuinkin.

Tarttui kuin tarttuikin.
Entäs kun koko jutun juoni oli kakku sen pienen kuvun alla.

Kurkista vasemman olkapääsi yli se on siinä, ruokapöydllä.


Aamulla oli NIIN kirkasta, kukkojen sulat kiiltelivät ja
säihkivät kuin amerikkalainen joulukuusi.



Siinä sitä nyt on, pelkkiä haljuja kukkoin persiitä.

Puolustuksekseni voin sanoa, että Ystäväni
joka kuvaa blogiinsa koiriaan ja kaikkea
muutakin elämästään, on tosi taitava kuvaaja.

Kuvattuaan kanojani tuumasi ettei koirien ja kissojen
kuvaaminen ole mitään verrattuna kanoihin.

Tällä minä lohdutan itseäni.

Ei kommentteja: