Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









lauantai 22. tammikuuta 2011

Aurinko paistaa ällöttävästi

Viime yönä satoi lunta, kaikki paikat ovat niin puhtaita
ja aurinko häikäisee ällöttävästi (sanoo Poikanen).

Katso Mamma tuolla on saaria.

Tiedätkö Sinä mikä on saari?

En.

Eikä Hän kysynyt. Siispä en voinut vastata kun ei kysytty.
Lähitulevaisuudessa asia varmasti selvitetään.

Naapurin pihasta kuului ääniä, sen huomioi Peikko
Radan vartta lähestyi toinen naapuri koiransa kanssa,
sen huomasi Poikanen.

Peikko odottaa, laiskuuttaan naapurin lähemmäksi.

Minun pitää lähteä laittamaan lapsille ruokaa.

Mitäpä laitat?

Nakkikeittoa, tuletko Sinäkin syömään meille?

Kiitos mielelläni

Haetko minun pojat tuolta puistosta sitten kun tulet,
niilläkin on nälkä.

Onko niitä monta?

Ei ole, kuusi vain on.

Kiitos keitosta oli hyvää!

Ole hyvä! Nyt joku pojista kiipelissä, minun pitää lähteä pelastamaan.
Heippa Mamma

Pelastustyö tuotti tulosta, poika/pojat pelastuivat.

Ei kommentteja: