Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









tiistai 4. tammikuuta 2011

Kaksiteräinen miekka - mummon muistot

Vanhat kuvat, voivat olla hyvin rasittavia katseltavia.

Tämä kuva tulee kolmetoista-vuotiaaksi,
Isoveli istuu kaukalossa, nyrpeänä, tuoreena tapauksena
ja Isoin on huolissaan vauvan kastamattomuudesta.


Isoimman odotusaikana kirjoittelin tulokkaalle
kirjeitä. Arkipäivän tapahtumia,
alkavat siitä kun saimme (isovanhemmat)
tietää mitä oli tulevaisuudessa tapahtumassa.

Viimeinen tapahtuma on melkein vuotta myöhemmin,
ensimmäisistä juhlista.

2 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Jos itse oletkin joutunut luopumaan omasta biologisesta äidistäsi aivan liian varhain, olet kyllä upealla tavalla jaksanut ja osannut olla läsnä lapsenlastesi elämässä. Se on varmasti heille hyvin arvokas asia - viimeistään sitten, kun he huomaavat, miten harvalla on onni omistaa tuommoinen mamma..

Maria Veikontytär kirjoitti...

Tuota äiti asiaa olen miettinyt sieltä toiseltakin puolelta. Jos biol. äitini olisi elänyt, minulta olisi jäänyt kokematta kolmen, Hänen jälkeensä tulleen äidin, ehdoton ja turvallinen rakkautensa.
Ei ihan huono vaihtoehto tämäkään.

Kaikki pojat ovat 4-5vuoden iässä luvanneet tulla kantamaan minut vanhana saunaan :):):)
Tämmöinen lähimummo jolle ei vilkuteta asemalla, voi olla poikalapsille riesakin.