Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









lauantai 7. elokuuta 2010

Vanhanakin oppii

Olen ollut koko elämäni sukkela.
Nimenomaan sitä, en tiedä onko sana käytössä
muilla murrealueilla, itäisissä se on exakti-ilmaisu.

Siis sukkela sekä hyvässä että pahassa, tämä ominaisuus
on toiminut voimakkaasti kielellisellä puolella, niin ja
ajatusten.

Loistokas esimerkki on tämä perhonen, tämä ja tämän
kaltaiset ovat olleet minulle "kaaliperhonen".

Nyt olen huomannut etten todellakaan tiedä mikä perhonen
tämä on, haluan vielä piinata asialla hieman lisää
itseäni, ennenkuin googletan sen.
Muutaman viikon ajan näitä lepattavia hiutaleita on
lennellyt täällä meillä päin erittäin runsaasti.
Ja sehän on todella kaunis.

Välillä tuolla muutaman kilometrin hiekkatieosuudella
niitä on ollut tielläkin ihan parvina,
minä hiljennän sellaisessa kohdassa.

Tämä yksinäinen eksyi autoon, temppu oli saada se
vahingoitumattomana ulos.

2 kommenttia:

Peltipaitamies kirjoitti...

Tääl satakunnas sukkela tarkottaa vähä erikoist, outto ja erilaist ko tavalline.
Karjalaiste mukan tulliit sukkelat, jotka olliit hätässii, vilkkait ja noppeit.

Maria Veikontytär kirjoitti...

No nii! Arvasinhan minä jottai erilaista. Se olen sisäistänyt yhdeksässä vuodessa että entiset sanat ja merkitykset ovat heittänneet kuperkeikkoo.
Kannattaa olla varovainen tai ainnessii ostoo optijoita.
Itäset immeiset ymmärtäs tämännii sen kummemmi kuvvailemata.