Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









tiistai 17. elokuuta 2010

Kananpoika sairastaa häntä hellikäämme...


Kanalan nuorimmainen oli muutaman
päivän huolestuttavan sairaan oloinen.
Eilis-aamuna näytti jo pahalta, tänään kuitenkin ruoka rupesi maistumaan ja
äänikin korjautui reippaammaksi.

Täällä toisessa rakennuksessa tauti taisi puhjeta myös Poikasessa, ihan äsken.
Kuumetta en mitannut puolinukkuvasta vikisevästa lapsesta. Annoin Pamol ín ja silittelin uneen.
Katsotaan aamulla.

Ei kommentteja: