Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









sunnuntai 15. elokuuta 2010

Aikaa ajatella kun on yksin

Ihmisen kasvaminen ihmiseksi
ei ole senttejä eikä kiloja.
Se ei ole sidottu aikaan, ei tuntiin, ei vuoteen.
Eikä edeltävään koulutukseen, ei perus, eikä
korkeampiinkaan opintoihin.

Uskon että ihminen kasvaa ihmisyyteen rakastamalla.
Ajalla, hyväksynnällä, silityksillä,
halauksilla ja rohkaisuilla.
Tai vain hellällä kosketuksella.
Opettaja on oppilas ja oppilas on opettaja.

Ei kommentteja: