Syksyä etsimässä

Kotipihassa ei syksy näy muuten kuin kukkien
vähenemisenä. Ei yhtään keltaista lehteä, mikään ei ole paleltunut.
Siispä lähdimme Peikon kanssa MÄRKÄÄN metsään.

En ollut vielä päässyt omalta tontilta kun olin jo
vyötäröä myöten märkä. Peikko oli suorastaan riehakas,
parissa kohdassa ihan, voisi laajasti ajateltuna sanoa,
juoksi, minun laiskan pulskea koirani otti juoksuaskelia!

Päiväni alkoi kankeasti, tämä tekninen laitteeni
johon minulla on jo melkoisen kiinteä suhde,
ei suostunut yhdistämään minua muuhun maailmaan.

Eipä tuo ulkoilukaan ainakaan ihmiskuntaan liitä
näillä kulmilla, eläviä olentoja näin Peikkoni lisäksi
yhden kanalinnun, olisiko ollut akkamehto tai -teeri.
Kuulin sentään jonkun pikkulinnun äänen.

Koneeni piti 9,5 (yhdeksän ja puolen tunnin ruokatauon)
Hävytön!