Sydän syrjällään

Kävin tavoistani poiketen kanalassa iltakäynnin jo
paljon aikaisemmin kuin yleensä.

Samantien päätin etten enää käykään viemässä
pikkuisille yöruokaa, onhan ne riittävän isoja.
Saati sitten Clint, vielä isompi.

Myöhemmin huomasin että joku asia jäi kaivamaan mieltäni,
en saanut selvää itsestäni mikä.
Läksin uudelle kierrokselle ja heti huomasin,
Clintin ainaista piiskutusta ei kuulukaan!
Etsin ja etsin, ei löydy! Ulkona on jo umpipimeä.
Otsalamppu on ihana keksintö!!! Muutenhan pikkuisen yön värisen
kukkopojan etsiminen olisi haaskattua energiaa.

Kiertelin aikani pihalla, yritin katsella näkyisikö kukkoistani
(siinä vaiheessa etsin jo raatoa).
Luovutin, ja läksin sammuttelemaan valoja,

Ja Clint nökötti hiljaisena ja surullisena navetassa pakastimen päällä.

ÄitiMarttakin kurisi pojalleen kuin vastakuoriutuneelle.
Tuleekohan tästä pojasta KUKKO vai pääsiäiskoriste.
Elää saa, oli niin neuvokas valinta tuo navetta.