Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!

perjantai 8. lokakuuta 2010

15 ja 4

Viisitoistavuotiaaseen on helppo hermostua.
Ja helppo leppyä.

Otatko minut viereen?

Pikkuveljen kysymänä voi olla se korsi joka katkaisee kamelin selän.

Mutta vastaus voi olla myös se joka antaa anteeksi kaiken

Tule vaan, ootas minä siirryn vähän!


Tunnisteet:

2 kommenttia:

Kirsikka kirjoitti...

Siinähän se; sisarusrakkautta parhaimmillaan ja pahimmillaan...

8. lokakuuta 2010 klo 18.11
Maria Veikontytär kirjoitti...

Näillä veljeksillä on riittävän iso väli, ei ole sitä sisaruskateutta tarvinnut "sairastaa".

8. lokakuuta 2010 klo 22.26

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)