Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Karvataivas

Tulin tarttuneeksi kampaan Peikon pyrkiessä ulos.

He tarttuivat hetkeen.




Tässä kohden poistuin kanalaan.

Tässä kohden palasin kanalasta.

6 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Hehee. Villiä elämää. Pehmoista ja hauskaa varmasti kissanpoikien mielestä. Olipa sinulla siinä leikkipuistossa taas siivoaminen :)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Niinpä! Keräsinhän minä ne, oli se sen väärti. Enkä minä kuitenkaan koskaan kerkeä nauttia siististä kodista. Käännän selkäni ja...

Millan kirjoitti...

Juu, kaikkea ei voi saada samalla kertaa, mutta meillä ainakin ilo elukoista tasapainottaa harmia sotkuista aika mukavasti :)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Olen samaa mieltä.
Lemmikkieläimen ainoa todellinen tuote on sen antama tyydytys ja hyvä mieli. Se on totta myös noiden kanojen kohdalla, jotka onnettomuudekseen lasketaan tuotantoeläimiksi.
Olen kerra ollut kuuntelemassa kahden agrologiksi valmistuvan nuoren miehen päättötyön esitystä.
Eivät kertaakaan 1.5 tunnin aikana maininneet että kalkkunakin olisi ennen muuta eläin. Ei eläinsuojelulaista, ei hvyinvoinnista... pani ajattelemaan.

Elina kirjoitti...

Oli kyllä (ja on vieläkin) sellainen päivänpelastuskuvakertomus tämä... Kissanpoijilla ollut kivaaaaa. :)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Minulla on tämän sorttista kivaa joka
päivä! :)