Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









perjantai 22. lokakuuta 2010

Hänen hirmuisuutensa...

...jonka tutkimisen aloitti PIENIN!



Koskapa pienin selvisi, muutkin voivat saapua
tutkailemaan mistä ÄÄNI tulee.

2 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Tomeria kissanpoikia kyllä - Niuniu on aina inhonnut siivoamista... Alun perin haukkui lakaisuharjankin - ei tottunut hyvällä, ei tottunut ajan kanssa, ei nameilla, ei millään... Kerran sitten sain pennun harjarähinästsä tarpeekseni, laitoin harjan pois ja otin imurin esille. Siitä lähtien harjaa on suvaittu - taisi Niu todeta, että ehkä harja ei olekaan pelottavin siivousväline.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Minä luulen että näillä koirilla on ymmärrystä enemmän kuin arvaammekaan.
Ja vanhetessa se vain paranee, sen minä ihan tiedän.