Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









torstai 9. joulukuuta 2010

280cm x 135cm = mikä se on

Salomaalla oli pidetty huutokauppa tai kaksi ennen myyntiä.

Silti jotain oli jäänyt sinne tänne, joka rakennukseen, ei
paljon. Ilolla olen tervehtinyt kaikkea, onhan ne tämän talon historiaa.



Minulle on kerottu että talon emäntä oli ollut taitava käsistään
kangaspuut täällä on ollut,
paljon niihin liittyviä osia on löytynyt talon vintiltä.

Epäilen tämänkin olleen joskus niissä puissa ja
emäntä on kutoa helskytellyt, aikanaan ottanut sen
tukilta. Päärmännyt päät ja...

...sängylle hirmuisen pitkä 2,8metriä,
matoksi kestämätön villa/silla loimensa vuoksi
?

Kaunis ja pehmeä se on, aarre itsensä vuoksi.

Lennu on tavallaan helppo kuvattava,
kun hän huomaa kameran, pim!
Silloin istutaan kauniisti ja tuijotellaan kameraa.

Muotokuvattava

Pikku neidoksi kasvanut Nuppu

Sisu on sisukas, hyvin poikamainen tyttö

Justus on utelias ja hyvin yksinviihtyvä


Mutta ehdottomasti haluavat olla siellä
missä tapahtuu!

4 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Vanhat esineet kertovat tarinoita nniiidän ille, jotka osaavat kuunnella. Minäkin tervehdin ilolla jokaista pientä löytöä menneestä tässä talossa.

Meidän kisut muuten pitävät kovasti villasta ja yksi ainakin erottaa sen selvästi esim. akryylista ilman tuoteselostetta ;-) Jos päälläni on aidosta villasta tehty vaate, Muskakisu viihtyy sylissä ja leipoo innolla villaa. Pehmeäkin akryyli saa sen rypistämään tyytymättömänä nokkaansa.

Oletko huomannut teidän kissoissa viehtymystä villaan?

Maria Veikontytär kirjoitti...

Ei ole kyllä tullut mieleenkään, pitääpä tarkkailla.
Ihmettelin kyllä suuresti että krimiturkin kappaleet eivät kelvanneet kenelekkään.Minulla oli semmoinen kirpputorilta ostettu, vanha kun oli rupesi hiutumaan, leikkelin kissoille makuualustoja.
Kyllä jaksoivat haistella, nuuskutella mutta vahingossakaan ei kukaan ruvennut sille nukkumaan.
Niin ja ne tarinat, minä en edes huomaa, kun minulla on jo tarina joka vempeleestä,
suattaapi tarinat ja tottuuvet sekottua mammalla, jos ikkee piisoo:)

Ulla kirjoitti...

Tiijän mikä tarkoitus oli edellä kuvatulla kudonnaisella. Ennen ei ollut komeroita. Tuvan nurkassa, usein uunin kupeessa, oli päästävedettävä sänky. Sen päädyt olivat umpipuuta. Päiväksi sänky työnnettiin kasaan, päätyjen väliin taiteltiin olkipatja, vällyt, tyynyt ja muut petivaatteet. Tämän pinon päälle laitettiin sängyn poikittaissuunnassa tuommoinen peitto. Petivaatteet pidettiin talvella tuvassa, etteivät makuulle menessä olleet kylmiä. Kesäksi vällyt ja muut lämpimät petivaatteet vietiin orrelle aittaan tai vintille.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Kiitos tiedosta Ulla!

Olenpa joskus lapsena sellaisen kukkuraisen lyhyen sängyn nähnytkin.
Eipä tullut mieleenkään että tämä olisi peite sille kukkulalle, mutta nyt kun sitä katselen, eihän se millään voisi mikään muu ollakkaan :)