Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









perjantai 16. heinäkuuta 2010

Yö Salomaalla

Olin jo Poikasen vieressä sängyssä kun muistin, että
en muistanut sulkea kanalan ovea. No lämmin kesäyö (ja pimeä)
läksin vielä naturel sulkemaan sen.

Päätinpä laskea kanat samalla ovatko kaikki tulleet sisälle.
Voi kauhistus!!!
Hautova Äiti ei ollutkaan laatikossaan, kerkesin jo hätääntyä
kun näin tumman hahmon makaava hieman etenpänä
pelkäsin jo pahinta.

Tämä haudontahan oli jo alunperin mielestäni tuomittu
epäonnistumaan.



Nostin kanaparan ruumista, se olikin hyvin elävä ja HYVIN ÄKÄINEN,
nokki minua kuin turkkilainen...
syykin paljastui!

Minä veikkaan että tässä on kukkopoika.

Minulla ei ollut shamppanjaa jonka olisin poksauttanut, on vain STROH´in
Jagertee ´tä (60%) ja kamalan makuista.


Huomenna avaan muut munat ja katson mitä
niissä on tapahtunut.

Seuraavaksi varmaankin häpäisen itseni jollakin lailla
jos en mene nukkumaan.

2 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Eipä ollutkaan ihan hölmö sinun kanasesi! Ihanaa :) Saako poikanen olla luomusti äitteensä kanssa? Ihanaa että sitä noin hoidetaan ja opetetaan.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Tietysti saa olla äitinsä kanssa. Kukapa olisi parempi opettaja.
Minä sain Martoista pitkän hännän
ja kun vielä sänkyynkin tunkevat. ÄitiMartta ei opeta semmoisia typeryyksiä.
Siis luomusti!