Annoin tänä iltana LUPAUKSENTunsin jo sen antaessani, etten toden näköisesti
pysty sitä pitämään. Tunnen siitä surua.
Olemme täällä kaksin Poikanen ja minä.
Iltsatu-tuokiot ovat Hänen kanssaan niin
antoisia, silloin keskustellaan menneestä päivästä
ja tulevista. Kaikesta!
Sitten, pienen tauon jälkeen Hän kysyy minulta:
Ethän Mamma jätä minua koskaan?
Lupasin, etten.
Mitä Sinä olisit sanonut?
7 kommenttia:
Vaikka kysyjä olisi ollut aikuinen mies, olisin vastannut samoin. (edellyttäen tietysti, että kyseessä olisi ollut oma mies)
Kiitos Sirkku.
Tämä oli kauhein kysymys johon tämä Poika on minut pannut vastaamaan.
Itken tässä kyyneletöntä itkua.
Ääh, minuukin rupee täällä herkistämään....elämän suuria kysymyksiä. Vastaisin: en jätä koskaan!
Katjusha!
Kiitos! Näitä vastauksia kai minä kalastelenkin, oikeastaan joku poikkipuolinenkin kelpaisi. Panisi ajattelemaan, en osaa/kärsi ajatella
toisin.
Poikanen on niin "pahassa iässä"!
Olin 4v. kun oma Äitini jätti minut,
nousi yöllä vierestäni ja kuoli siihen sängyn viereen.
Olinkohan jo kerennyt kysyä Häneltä, jättäisikö Hän minut ja mitä Hän oli luvannut.
Enhän minä ole Poikasen äiti, Mummo olen, en vain nää eroa.
Luulenpa, etä Poikanenkin, tarpeeksi isoksi kasvettuaan, tajuaa, että et tosiaan jätä koskaan. Olet aina läsnä sydämessä, muistoissa ja asioissa, joita olet opettanut, silloinkin, kun joudutte olemaan erossa..
Vaan olipa riipaiseva kysymys pikkuiselta mieheltä.
Eihä tollassee kysymyksee voi vastata ku kahel taval. En jätä sekä en eläissäni jätä.
Oikein teit, älä murehi turhaa ja väistämätönt.
Millan!
Riipaiseva se oli.
Minä olen erinomainen nukkuja, viime yönä valvoin.
Partapappa!
Olen kaikkien kolmen pojan kanssa puhunut kuolemasta. Isot eivät kuitenkaan koskaan (16 ja 13)ole itse ottaneet puheeksi.
Poikanen itse ottaa joskus, tuskin
ymmärtää vielä, lieneekö tämäkään kysymys sisältänyt sitä, minulle sisälsi.
Yöllä yksin asiat saavat joskus
hurjia mittoja.
Lähetä kommentti