Tämän ihanan maailman ovet avautuivat minullev. 1953, tietysti en ole aivan varma joko Kirjakauppa- Äitini
vei minut sinne heti vai vähän myöhemmin.
Uskon että melko heti.
Nuo korkeat tiskit muistan, kuin hyvin kauan sitten nähdyn
mustavalkoisen elokuvan pätkän.
Muistan sen ajan JOHTAJAN.
Hänen nimensä oli Johtaja Telen. Hyvin kunnioitettu,
kuten varmaan johtajat olivat, siihen aikaan.
Minä tunsin suurta kunnioitusta kun tuo pitkä ja laiha johtaja
nosti minut tuohon tiskille, hieman pelottavaa oli tuo korkeus.
Varsinkin kun Hän kumartui edestäni jonnekin
hyvin alas, ottamaan laatikosta:
KIILTOKUVIA, minulle!
Yläkuvassa Toinen Äideistäni
toinen oikealta, siellä vähän taaenpana.
Hän näyttää vieläkin niin tutulta ja rakkaalta
vaikka kuva on ollut vanha jo silloin kun minä tulin.
Hänen kuolemastaankin tulee 19.6.2011 jo
51 vuotta. Ikävä on kadonnut mutta haikeus
on talella, ja niin paljon kertomistakin olisi.
Voisin vaikka itkeä pillittääkin siinä pehmeässä sylissä.
Huomaatteko mitkä tikkaat,niille myyjättäret nousivat hakemaan
kirjoja ylähyllyiltä.
4 kommenttia:
Kirjoihi laitettu raha ei mee koskaa hukkaa, eikä viinaa laitetut... ;D
Kirjat ovat aina olleet suuresti rakastamiani. Ikääntyessäni olen ollut iloinen että tuli nuo lapsuus, nuoruus, aikuis ikäkin käytettyä melkein reunoja myöten lukemiseen.
Nyt vanhana, kun näkökään ei paljon kestä pitkiä lukusessioita, onpa mitä muistella.
Yöpöydällä (ja sängyssä) minulla on edelleen kirjoja! :)
Tuo viinajuttukin on varmaan niinkuin sanot, pienissä erissä, ja laatua tarkkaillen, toisista se tekee äksyn ;)
IHANIA! aivan ihania kuvia! siis kertakaikkiaan voin kuvitella tuon huoneen tuoksunkin.
Se olikin minulle satumaa, sananmukaisesti!
Lähetä kommentti