Elämä on oppimista

 Kärsimättömyys ja nopeus on huono yhdistelmä.

Molemmat ovat olleet kumppaneitani 

niin kauan kuin muistan.

Vanhemmiten nopeus on itsestään vähentynyt jonkin verran,

kärsimättömyys lienee samaa kuin ennenkin.

Eilen sain vihdoinkin otettua ompelukoneen esille,

pyyheliinoista ovat ripustuslenkit huutaneet apua koko talven.

Koneen edellisestä käytöstä on kauan, varmaankin
(nyt hävettää) vuosia!

Avattuani puolakotelon pöly tupsahti silmilleni, siispä toimeen!

sukkelasti purin liikkuvat osat ja olin onnellinen siitä

mitä pienellä harjalla ja puhaltelulla sain aikaan.

Nyt vain osat paikoilleen ja kone surisemaan, ajattelin!

Eipä tullut vain irroteltua osia järjestyksessä,
olin hetken aivan toivoton,

osia ei ollut monta mutta osasivatpas olla tarttumatta toisiinsa!!!

Aikani ährättyäni päätin jo lopettaa koko ompeluyritykseni,

sitten, YKSKAKS, osat loksahtivat paikoilleen.

 Siinä samassa ovi kävi, Erämies tuli töistä ja minä tajusin

(pölvästi) tätä varten meitä pitää olla kaksi,

Täydennämme niitä kohtia missä toinen on avuton!