Oodi uskollisuudelle

Sinä Karvapalloni, ensimmäisen kerran sylissäni.
Nielen kyyneleitä kuristuvassa kurkussani,
Tiesin silloin heti, sinusta tulevan maailmaa mullistava kumppani.

Miten totta se aavistus on ollutkaan,
minun maailmani mullistaja.

Muistatko Sinä Rakkaani
kun tapasimme ensimmäisen kerran?

Niinpä minä uskon sen!
Vaikeaa on muistaa niin vanhoja asioita,
ja paljon on tapahtunut sen ja tämän päivän välillä.

Mikään ei ole muuttunut, tai no, onhan sentään,
minä ihmispolo rakastan sinua koirani,
enemmän kuin osasin arvatakkaan silloin 12 vuotta sitten.

Olin silloin, väliaikaisesti koiraton.
En suuremmin pohtinut vieläkö
vai eikö enää koiraa! Muutaman vuoden se pohtiminen vei.

Sinun näköisesi koiran kuva alkoi ilmestyä silmiini
sieltä täältä. En tehnyt asian hyväksi mitään.

Tuli kesä jolloin täytin vuosia
sen verran että päätin pitää itselleni ihan juhlat.
Silloin ajattelin antaa itselleni lahjan, loppuelämäni
LAHJAN

Sinut Peikkoni
Runotarten tytär!

Sinua unettaa! Yritä kuitenkin kuunnella,
tämä on minulle tärkeä asia, kertoa tätä samaa asiaa, taas!

Puoli vuotta olimme asuneet, ELÄNEET, yhdessä
kun elämältä tuntui putoavan pohja, tässäkö tämä elämä?

Sinä vain kuljit iloisena vierelläni, sammakko suussa!

Eikä elämä loppunutkaan,
työlästä olisi ollut kenestä tahansa ihmisestä
kulkea sitä matkaa jonka sinä kuljit rinnallani.

Sinä ihana, rakas, uskollinen, vaatimaton, hengenpelastaja
koirani Peikko
kiitos menneistä kahdestatoista vuodesta.