Oli hyvin lämmin heinäkuun aamu, olin keitänyt kahvin ja läksimme ulos koirani ja minä. Istuin rapuille kuppini kanssa ja Peikko tarkastelemaan mitä yön aikana oli tapahtunut. Kuulin kyllä koirani kimeitä haukahduksia mutta ne eivät olleet ainutkertaisia, joten en tullut hälytetyksi vaan jatkoin aamuauringossa istumistani. Hetken kuluttua kuuloni ymmärsi että koirallahan on asiaa minulle ja läksin katselemaan mistä ääni kuului. Siellähän Peikko saunan nurkalla hyvin kimeästi lyhyillä haukuilla kertoi asiaansa. Näin lähestyessäni Peikon haukkuvan kuono ihan maassa ja välillä ihan säpsähtävän. Lähestyin ihmettä joka oli vanginnut koirani huomion, Peikko ei pelkää, se on innoissaan, mutta ei tiedä mitä se jokin on, nämä asia selvisivät minulle ennenkuin olin paikalla. Mikä ihme se on ? Kyykistyin, jahas jotain kuolluttako? Anna nyt minä otan ja katson. Peikko! Siirry! Otan käteeni, KISSANPENTU! Kauhealla kiirellä etsimään synnyttänyttä emoa. Siellähän hän saunan eteisessä valmiiksi pedatussa synnytysvuoteessaan imevä pentu vieressään. Tiine äiti oli varmaan viipynyt hiirestysmatkoillaan niin kauan ettei kerennyt osastolle vaan ensimmäinen pentu syntyi pihakatajan juurelle. Siitä lähtien Peikon ja Ellinooran välit ovat olleet erityise läheiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti