Vili olisi niiin kovasti halunnut että tämä ujo
kaveri olisi tullut leikkimään meille. Nuuskua uusi
kaveri ei kiinnostanut, oli muuta mukavaa tekemistä...
Paperin retaleelle oli mukava antaa kyytiä.
Otimme pienen tauon ja kävimme IHAN KAHDESTAAN
kelkkailemassa. Korkea mäki melkein takapihallamme
siellä oli mukava keittää päiväkahvit ja paistaa makkarat
ja katsella kaukaisuuteen. Puijon tornikin näkyi kaukaisuudessa,
pieni sieluinen kamera otti niin epäselviä kuvia että jääkööt arkistoihin.
Bongasimme siellä kaukaisuudessa kuumailmapallon
joka lähestyi meitä.
Korkeiden mäkien takia se hävisi näköpiiristämme,
joten nopeasti kotiin kun näytti että se putoaa ihan kotipihaan.
Koirat mukaan ja katsomaan!
Sihinä kuului mutta palloa ei näkynyt.
Viimein se ilmestyi yllemme, vauhti oli tosin melkein
nollassa.
Arvelimme että se olisi matkalla Tahkovuorelle.
Kuinka lie käynyt!
Metsästäjät eivät katselleet taivaalle.
Maanantai-aamuna oli mahtavat hankiaiset ja melkoinen pakkanen,
pikkuiset koirat saivat valita kulkureittinsä
ihan oman halunsa mukaan.
Ei haitannut Nuuskuakaan vaikka sileäkarva ei anna
paljon pakkassuojaa, karvojakaan kun ei ole
mahan alla kuin nimeksi.
Saivat saalistakin: Nuusku löysi jonkin petolinnun jalan,
vastakuolleen.
Vili sai iltalenkillä hiiren joka oli sitkeä sorttinen ja pelastautui
pedon suusta viisikertaa.
Hiiri voitti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti