Erämiesten aamu

 Meillä soi herätyskello tänä aamuna.

Turhaan soi, oltiin jo kahvin keitossa.

Sää oli tarkastettu, ei sadetta, ei tuulta. Tyytyväinen

hirvenmetsästäjä levitteli tämän päivän erikoisvaatetustaan

tuolin selkämyksille, ja valitsi sitten sen ainoan oikean.

Menneellä viikolla hän ihan itse on korjaillut neulalla ja

langalla pieniä (ja vähän isompiakin) vaurioita

lähinnä taskujen saumoissa.

Puku on kyllä käytössä ympäri vuoden retkestä riippuen.

Minulla on ollut aitiopaikka tarkastella esimerkiksi

housujen takasauman tasakokoisia tikkejä.

 Olenhan se perässä kulkija.

 Uusia panoksia hankittiin.

Siis uuden merkkisiä, eilen piti käydä ampumaradalla

kokeilemassa miten ne käyttäytyvät(?) vanhassa

kiväärissä.

Yksi laukaus, Peikon kanssa odottelimme autossa radan ulkopuolella,

tyyni ja rauhallinen vanhus on vanhemmiten tullut hieman 

paukkuaraksi. Siitä selvittiin vain hienoisella läähätyksellä.

Hirviä on vähän, täällä Itä-Suomessa kaatolupiakin

vähennetty edellivuosiin reilusti.

Viime syksynä jo kuulin miesten puhuvan erityisesti

urosten vähentymisestä. Vasattomia naaraita oli metsästyaikaan

runsaasti. Ne sarvet vai uroksen suurempi koko riistana

on tehnyt niistä niin haluttuja.

Minulle metsästys ei ole tärkeä asia, en koskaan ole voinut 

kuvitella itseäni aseen kanssa metsään.

 Syön ja valmistan hirvenlihaa ruuaksi  ja se on hyvää.

Kaksinaismoralistista sanovat jotkut.

Ekologista ja puhdasta, metsiemme tuottoa.

 

Kukka rintaan kaikille metsästäjille jotka ovat siellä

metsissä tänään, tarkkailevat ja hoitavat

riistaeläinten oloja ympäri vuoden.

Ja malttavat olla ampumatta sitä viimeistä urosta

omilta metsästysmailtaan.