Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









torstai 16. helmikuuta 2012

Lumi kuin Saharan hiekkaa

 Kunpa nyt maltettais odottaa että edes
pikkuisen pitovoidetta...

 Miten minä en muista että puusuksia olisi 
ihmeemmin voideltu, niillähän vain hiidettiin.
Joskus lumi tarttui suksiin ja joskus taas lipsui?

 Näillä ei puusuksilla hiihtäminen on mahdotonta
ilman voitelua, kokeilin itse, nautinto on kaukana!

 Poikanen tuli iloisena ja hikisenä ensimmäiseltä 
kierrokselta, Erämies päätti kuitenkin auttaa
pientä miestä mäessä. Lisäsi jarruvoidetta.

 Vieläkin jäi luistoa reippaasti, kunniakkaita kellahduksia
ja pyllähduksiä omassa pihassa.
Nyt vain odoteltiin hermostuneena ladun tekijää
ja kelkkareitin polkijaa metsälenkiltä.


Ei kommentteja: