Nyt on juhla ja juhannus...

Itse kullekin toivotan,

Oikein hyvää Mittumaaria!

Älkäämme jääkö säiden vangiksi, satakoon tai paistakoon
tehdään uusia suunnitelmia jos
entisistä tuli käyttökelvottomia.

Minun varavaravara suunnitelmani voikin olla
komeroiden siivousta,
jos näin käy, aion ottaa siitä kaiken ilon irti!

Tavataan taas arjen tultua.

Irrottautumista

On se melko ihmeellinen lapsi tämä ensimmäinen
lapsenlapsi.

Rakkauden määrä on vakio,
suhteessa jäljempänä tulleisiin nähden.

Mutta mummon tekijän asema on toinen,
kaiken sen kokeminen ensimmäistä kertaa
on kuitenkin ensimmäinen ja uusi kokemus.

Kaikissa keskusteluissa olen aina kertonut Isoimman
olleen totinen lapsi. Nyt kun katselen valokuvia joita
otin hänestä alkuvuosina, olen itse hämmentynyt!

Kuvissa nauraa ja virnistelee pieni iloinen poika,
niinkuin muutkin pienet pojat. ???

Olen itse pelkkien naisten kasvattama ja sama
osa oli omankin ainokaiseni.
Isoimman vanhemmat eivät halunneet tietää
lapsen sukupuolta ennen syntymää.
Se tietysti vaikutti minuun niin että kun ajattelin tulevaa
pidin itsestään selvänä että tulija on tyttö.

Alussa tuotti vaikeuksia sanoa: tyttäreni poika.

Nyt sanon jo reippaasti: tyttäreni kolme poikaa!
Ja olen niin ylpeä heistä kaikista.

Päästiin jännityksestä!
Haettu opiskelupaikka varmistui, sieltä mistä oli toivekkin.

Pankkikortti tuli välttämättömaksi (hänen mielestään)!

Minussa on vähäinen määrä ilonpilaajan taipumusta,
en kysynyt (vaikka teki mieli),

Rakas, milloin sinulla on niin paljon rahaa
että kerkiät viemään niitä pankkiin?

Peukalottomalle puutarhurille pensaita

Tämän bloggauksen pensaat ovat Äitityttären
nykyisen kodin pieneltä pihalta.

Huomasin tänne Salomaalle muutettuani että
minun vajavaisilla taidoillani ei näin suuresta pihasta,
näillä taidoilla tehdä Eedeniä.

Kokapa minua ei ole siunattu synnynnäisillä
viherpeukaloilla, ei edes yhdellä, tulin siihen tulokseen
että pensaat tai suuret monivuotiset ovat minun lajini.

Muutamia olen hankkinut kotiinkin, nyt tänä keväänä
tyttären vuokrakodin pieni rivitalopiha onkin näyttänyt siltä
joka mielessäni on ollut omakseni.

Ruohikkoa ja kukkivia pensaita harvakseltaan ryhmissä.

Tätä köynnöstä kuvasin aikaisin keväällä,
siinä ei ollut nuppuja ja lehdetkin olivat pienet.

Se on kuulema

KÖYNNÖSHORTENSIA

tällaisen hankin, haen takasuulista lumiaidan pätkän
ja istutan köynnöksen sen viereen.

Ja Luoja antaa kasvun, niin uskon!

"Minun Rakas Isoveli!"

Isoin sai siis oppivelvollisuutensa suoritetuksi.
Mitäpä muuta kuin työn hakuun,
tavallinen kunnan työllistämistyöpaikka ei auennut.

Onneksi on täti jolla on sopivasti uusi yritys
jossa on monenlaista tekemistä reippaalle nuorelle.

Kuulema niin paljon kuin tahtoo tehdä.
(tähän pitää kirjoittaa ...ja laki sallii...)

Työpaikka on kuitenkin sen verran kaukana
ettei se kotoa käsin käy.
Työpaikalla on onneksi majoitustilaa työntekijällekin.

Poikasen riemu oli suunnaton
kun Isoin tuli ensimmäisiä vapaapäiviään
viettämään kotiin (lue: kavereita tapaamaan).

Sahajauho arkeologiaa vol.2

Pillerirasia,
ajalta jolloin pillereitäkin tehtiin apteekeissa
rasian halkaisija 4.5cm
uskoisin tämän oleva käsityötä.

Mitäpä troppia lienee sisältänyt, haju on säilynyt
ja on suorastaan hirmuinen!

Lääkkeitä

Näihin purkkeihin kuului mustat kierrekannet,
ne kannet haisivat voimakkaasti, epämiellyttävälle,
muistelen että sitä sanottiin
bakeliitiksi.

Muistini ei riitä kertomaan mitä näissä oli sisällä??

Oodi uskollisuudelle

Sinä Karvapalloni, ensimmäisen kerran sylissäni.
Nielen kyyneleitä kuristuvassa kurkussani,
Tiesin silloin heti, sinusta tulevan maailmaa mullistava kumppani.

Miten totta se aavistus on ollutkaan,
minun maailmani mullistaja.

Muistatko Sinä Rakkaani
kun tapasimme ensimmäisen kerran?

Niinpä minä uskon sen!
Vaikeaa on muistaa niin vanhoja asioita,
ja paljon on tapahtunut sen ja tämän päivän välillä.

Mikään ei ole muuttunut, tai no, onhan sentään,
minä ihmispolo rakastan sinua koirani,
enemmän kuin osasin arvatakkaan silloin 12 vuotta sitten.

Olin silloin, väliaikaisesti koiraton.
En suuremmin pohtinut vieläkö
vai eikö enää koiraa! Muutaman vuoden se pohtiminen vei.

Sinun näköisesi koiran kuva alkoi ilmestyä silmiini
sieltä täältä. En tehnyt asian hyväksi mitään.

Tuli kesä jolloin täytin vuosia
sen verran että päätin pitää itselleni ihan juhlat.
Silloin ajattelin antaa itselleni lahjan, loppuelämäni
LAHJAN

Sinut Peikkoni
Runotarten tytär!

Sinua unettaa! Yritä kuitenkin kuunnella,
tämä on minulle tärkeä asia, kertoa tätä samaa asiaa, taas!

Puoli vuotta olimme asuneet, ELÄNEET, yhdessä
kun elämältä tuntui putoavan pohja, tässäkö tämä elämä?

Sinä vain kuljit iloisena vierelläni, sammakko suussa!

Eikä elämä loppunutkaan,
työlästä olisi ollut kenestä tahansa ihmisestä
kulkea sitä matkaa jonka sinä kuljit rinnallani.

Sinä ihana, rakas, uskollinen, vaatimaton, hengenpelastaja
koirani Peikko
kiitos menneistä kahdestatoista vuodesta.