Aika kuluu, kiitää, laukkaa!Mamma vetää pulkassa Isointa, alle kolmevuotiasta.
Ihmeellistä Pikkupoikaa, totista kaveria.
Joka puhui niin ihmeellistä omaa kieltänsä!
Vuodet ovat kuluneet, kengät kasvaneet ja
Mamma pienentynyt.
Elämän vakavuus on astunut kuvaan mukaan,Isosta se vakavuus on nykyisin kaukana :)
Suorastaan IloinenVeikko on tullut tilalle.
Huonomuistinen, huolimaton, kovaääninen,pikkuisen pehmo, ja ah! Niin hirmuisen Rakas!
Töitä olisi kesäksi saatava, jos ei yhdellä
puhelimella, niin sitten useammalla.
4 kommenttia:
Eikö olekin ihana seurata, miten nuo nuoret etsivät oman paikkansa elämässä?
Siihen liittyy niin monenlaisia tunteita, näin Mamman päässä ja sydämessä!
Ainoa joka ei niin hirveän totisesti ota tuota aikuisuuteen siirtymistä on HÄN itse!
Muistan kyllä kun Hänen äidiltään kysyin, suunnilleen samanikäiseltä, pahasti epäonnistuneen kokeen jälkeen: Mitä varten Sinä oikein käyt koulua? Hetkisen mietittyään Hän kertoi kaikkien kavereittenkin oleva siellä!
Tältä Veikkoselta saisin varmaan saman vastauksen! (Jos astuisin vielä siihen sudenkuoppaan)
Äiti Kulta...se oli ysi luokan joulutodistus jonka Sinulle näytin, oliskin ollut koe!
On se niin turvallista vanheta kun tarkkamuistinen vierellä :)
Lähetä kommentti