Aurinko paistaa

Pikkuinen aurinko jonka kävin hakemassa
kotoaan pari päivää sitten, Hän teki tehtävänsä.

Toi ja jätti tuon isomman auringon tänne.
Tänään olimme ulkona kastumatta, tosin pitkät hihat ja kumisaappaat olivat tarpeen vielä aamupäivällä.

Tämä ruusupensas-aita on minun istuttamani muutama vuosi sitten. Silläkin on oma tarinansa,
kolmella noista neljästä pensaasta on nimi, Wilma, Siiri ja Pilli.

Lyhyen ajan sisällä nämä kolme kissaani kuolivat ja saivat ruusupensaan haudalleen.

Griffon petit brabancon

Merri ja Pippin
sisarukset

Paljon koiraa pienessä paketissa.
Rohkeita, reippaita ja iloisia sopivat mukavasti
melkoisen pieneenkin laukkuun. Erinomaisia koiria
äidin ja tyttären liikkuvaan elämään.

Merristä (yläkuva )tuli pikkuisen "ylihuolehtiva" minun suhteeni.

Pippin dementoitui vanhana, pysyi silti iloisena vaikka
olikin melkoisen "höpsähtänyt".

Pieni koira jättää jälkeensä
ihan yhtä ison ikävän kuin isokin.

Jeri Jämtlantilainen

Kuva syksyltä 1969, minun ensimmäinen koirani.

Vanhoja valokuvia selasin, niitä on jonkun verran,
irallisia ja vaurioituneita.

Jeri oli Jämtlannin pystykorva, opin saanut hirven metsästykseen.
Mikäli oikein muistan tuolloin olivat hirvet vähissä,
ainakin itäisessä Suomessa. Hirven kaatolupia ei myönnetty ollenkaan.
Jeri oli jäänyt orvoksi,
yksinäisen keski-ikäisen miehen elämäntoveri.

Olin aivan varma että tämän koiran ja minun tieni
olivat leikanneet toisensa vain yhtyäkseen.

Omassa elämässäni olin kokenut aivan äsken kipeän menetyksen.

Niin minä sain hyvän koiran.

Ystävää etsimässä

Valittaminen on kurjaa, se ei nosta kenenkään
mielialaa, silti... kurjaa että on näin kylmää.

Eilen olin jo ihan täynnä tätä kylmyyttä, tuulta ja
sadetta eikä yksinolo tuntunut parantavan yhtään.

Ratkaisin asian yksinkertaisella tavalla, päätin
hakea itse auringon seurakseni.

Auringolla oli vain yksi pieni juttu kesken
ennenkuin Hän halusi lähteä mukaani.

Syntymäpäivä, 11vuotta

Syntymäpäivälahja, ehdottomasti upein ja paras jonka koskaan olen saanut, ja vielä itseltäni.
Rinnakkain on eletty ja toistemme tavat opittu elämisen mukana.
Loivaliikkeiseksi on tultu yhtämatkaa.
Elä vanhaksi ja kuole terveenä toivoo Emäntäsi

Ei vastaanottoa, emmekä kerää rahaa matkatilille.

Lisää kuvia passeihin

Oikealla oleva Martta on tunnistettavissa harjan mutkaisuudesta.
En tiedä käyttävätkö kanat näitä mutkat suoriksi konsteja, vai ovatko nuo nirkot ne tärkeät/ainoat tunnistamisyksityikohdat.

Tämän passikuvaprojektin sivutuotteena olen havainnut selviä yksilöllisiäkin
käyttäytymismalleja.
Eräs tytöistä on hurja ylireagoija, se saa ykskaks huiman juoksu ja parkumiskohtauksen
joka loppuu yhtä nopeasti kuin alkoikin. Säikähdin aluksi kun luulin jonkun hirmuisen pedon uhkailevan parvea.

Tyyne on aivan omaa luokkaansa, sitä voisi luulla vanhemmaksi kuin muut, kävellä lyllertääkin jo ihan kanan tavalla. Ruokakupilla ne ovat hyvin solidaarisia, en ole havainnut "nokkisjärjestystä", Tyyne joskus tekee pienen demonstratiivisen ilmaan nokkaisun.

Vanhoilla on selvä järjestys 1. Aleksandra 2. Beatrice 3. Desiree, Kaikki nuoret väistävät kaikkia vanhoja.

Yksi näistä oli selvästi pienempi kuin muut, kuoriutumisen jälkeen ajattelin ettei se selviä elolle, toisin kävi, se oppi nopeaksi, sitä pientä tuli pidettyä paljon käsissä ja puhalleltua lämpimiä hönkäyksiä sen höyhenistöön. Lieneekö se sama joka nykyisin on innokkain pyrkimään sisälle tai kun istun ulkoportaille se tulee kevyesti nokkimaan minua.