"Viime vuoden kirja" kertoi ensimmäiselle lapsen
lapselleni menneen vuoden tapahtumista
ja eläimistä Mammalassa.
Ystäväni soitti eräänä päivänä ja kertoi työkaverinsa
tuttavalla olevan Paimensukuisen lapinkoiran pentuja,
joku oli vielä varaamattakin!
Ota sinä sieltä pentu?!
Sanotaan, vuosien saatossa
emäntä koiransa piiteitä saa.
Joskus ihan synnytään
samannäköisiksi.
Katsoppas vaikka:
otsan muotoa jaloa,
päälaen karvoitusta
kuonon selkää, sen linjaa.
Tarkkaan kun katsot
näät silmlasien alut.
Voi miten kaunis koira!
Kotimatka sujui nukkumalla paikalla jolla
matkat kuluivat seuraavat 13 vuotta.
Kotona odotti epäluuloinen joukko.
Rauhalliseen ja tasaiseen elämään tottuneita.
Elämä solahti nopeasti, pikkukoiralle
mieluisiin pihapuuhiin.
Olihan siellä monenlaista tekemistä, Iida ja Linda
taisivat kuitenkin olla mieluisimpia.
Nopeasti huomasin saaneeni ihan oikean
paimenkoiran alun.
2 kommenttia:
Ihana muistojen kirja ja miten suloinen peikonpoikanen! Surku, että Luoja on antanut koirille niin paljon vähemmän päiviä. Paljon on sinullakin tainnut elämän varrella noita eläinystäviä olla :)
Kaunis tarina! Onneksi on ne muistot.....
Lähetä kommentti