Menneen vuoden varrelta...

Puita puita ja puita!

Olen katsellut kuviani vuoden ajalta,

kovin puisevalta elämämme näyttää,

tässä yksi työmaakuva jossa minäkin 

tein ihan oikeasti töitä...

Enimmäkseen paikkani on kuitenkin ollut karsinta ei

kaatotöissä. Tiheässa kuusikossa varjoon jääneissä 

puissa löytyi monta jo käytöstä poistunutta yksiötä.

Saha ja sahurin turva-asu juuri sopiva lahja

kansaneläkeiän saavuttaneelle!

Äitityttären perheenlisäys, kuuden pojan lisäksi,
nyt on tyttökin! 

Vuonna 1949

Arkipäivänä ajattelen ettei minun elämässäni tapahdu

koskaan mitään ihmeellistä. Olen selannut ja uudestaan selannut

vuoden aikana otetettuja ja saatuja kuvia, saadakseni

kokoon jonkilaisen aloituksen joka olisi minun elämääni.

Ehdottomasti ja varmasti tämä on sellainen!

Olen täällä joskus vastannut sellaiseen kyselyyn 

jossa piti kertoa asioita itsestä.

Kerroin että pikkusiskoni on sellainen "asia",

 se että löytäisin uudestaan hänet 

ihan omaankin elämääni.

Nyt se on tapahtunut!

Minulla on isoveli ja pikkusisko!

Tässä ja vielä, on vaikea kertoa  yksityiskohtaisesti 

miten se tapahtui ja mitä tapahtui.

Me kuitenkin olemme löytäneet toisemme, 

pidämme yhteyttä 

olemme käyneet toistemme luona.

Tämä kuva jota en ole nähnyt koskaan aikaisemmin,

on ollut pikkusiskon mukana.

Kuva on ajalta kun minä olen vastasyntynyt;

siinä ovat Äiti, Isä, Isoveli ja tuo vauva olen minä.

Nyt en enää itke katsellessani tätä kuvaa,

sumuista surua kuitenkin tunnen.

Isä kuoli kuvan ottamisen jälkeisenä vuonna

 ja Äiti täytettyäni neljä vuotta!

Tervetuloa mukaan...

Poikanenhan siinä!

Menneen kevään kuva.

 ...ja Mammansa tässä. 

Tulin pitkästä aikaa edes katsomaan

mitä blogilleni kuuluu. Kaikki on kuten silloin kun

päätin pitää tauon.

Jonkun aikaa tämä "maailma" on hiljaisesti kutsunut jatkamaan, 

jatkuuhan elämäkin ja joka päivä tapahtuu uusia asioita.

Peikkoa ei ole. Se on minulle suuri suru edelleen.

Poikanen on ollut koulupoika jo vuoden, sitä pientä

poikaa ei ole. Niinhän asioiden on mentäväkin.

Sillsallad eli sikermä kesäisiä ja syksyisiä kuvia

 Tässä ollaan jo selvästi syksyisessä metsässä.

Tätä metsästysopetus(oppimis) retkeilyä on meillä ollut 

runsaasti. Useimmiten ovat saaneet mennä ilman minua.

Etenkin aamut ovat minun mielestäni (ennen kuutta)

enemmän rasittavia kuin rentouttavia.

 Kesäisellä käynnillä Poikasen kotona kävimme tutustumassa

eläkeläipariskunnan taidon näytetteeseen. Ovat rakentaneet pihapiiriinsä

 kadonneen elämäntavan museon.

Hellapuut ovat järjestyksessä siinä talossa.

 Meidän pikkuinen Vili niin kaunis ja hyvätapainen kuin vain voi olla!

Muutamia hyviä teerihaukkuja on jo kuunneltu.

Tässä kuvassa olen Vilin kanssa istumassa pellonojan pientareella 

kuuntelemassa kun Nuusku ajaa jänistä näkymättömissä.

 Viisveisaavat minun surumatkoistani Peikon haudalle.

Oli tarkoitus tänä kesänä tehdä tähän haudan päälle 

tasainen kivipeitto, jäi ensi kesään.

 Siinä he, Mamman rakkaat!

Ennen nukuttiin päiväunet ruokapöydästa noustua.

 Tarkoin harkittu rakennelma, uskokoon ken tahtoo!

Laituri, on vakaa astella.

 Nuuskuneiti!

Nenä vie edelleen!

Tietää syntyneensä vain jäniksen perässä juoksijaksi.

Kumpikin koira on ollut vain opissa tänä syksynä, ase on

 Erämiehellä mukana se kuuluu olla niin.

Salomaalla käytiin tyhjentämässä omenpuut!

Tapahtumatäyteinen kesä

 Satoikin! Ilta hämärtyi pienin askelin. Ei sähköjä se oli mukavaa.

 Mustikkapelto oli uutta meille kaikille, makeita marjoja.

 Extriimiä Poikaselle, Puutossalmen lossissa.

 Nuusku on AJOKOIRA lepää kun on sen aika ja kaikessa muussakin

tekemisessään se on 100 prosenttisesti mukana.

 Uiminen oli Poikaselle herkkua. Tämän saaren rannat eivät ole

lapsiystävällisiä kuin pelastusliivit päällä. Tuossakin on hyvin lähellä

25metriä vettä jalkojen alla. Päivittäisiä uintikertoja ei kerennyt laskea.

 Ruokalepoja, joihin Nuusku harvoin osallistui!

Surukin hipaisi, ei kuitenkaan ollut vielä sen aika.

Tämän kesän jälkeen Poikasen ikuinen loma on loppunut.

Koulupoika astuu kuviin!

Vielä on kesää jäljellä

 Yksi surkea ukkosilma ja aamulla totesin surkeana

ettei läppärini ollut sitä kestänyt, olin totaalieristynyt 

muusta maailmasta. Nyt on ihan uusi peli käytössä.

Kovasti vain opetteluttaa ja huokailuttaa.

 Tässäpä muutama kuva kesäisistä päivistä ja koirien riemupaikasta,

se on SAARI, pienekö, eikä muita mökkejä eikä ketään

 ketä villit ja vapaat häiritsivät.

Paljon ja monenlaista on tapahtunut, iloisia ja surullisia asioita.

niin varmaan teidänkin kaikkien elämässä.

Kovasti olen kaivannut tänne blogiin pääsyä!