Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Paiston jälkeen...

Vaikka kuinka paljon tekisi mieleni, en osta tällaisia
kesken paistamisen markkinoille lähetettyjä, olmin väri.

Noin puolessa välissä paistamista valutan siirappia päälle
lasken pannun alemmaksi ja vähennän lämpöä.

Silti siirappi tahtoo mennä turhankin tummaksi.

Hyvä väri, hyvältä tuoksuu ja näyttää

Hyvältähän tuo maistuikin.
Suolaa kenties hiukkasen enemmän.

Tytär haki Poikasta kun olin vääntämässä kääryleitä
kiärylöiks, ei malttanut olla kysymättä:

Syödäänhän me huomenna noita...?

6 kommenttia:

Jansku kirjoitti...

Tää sanoo vaan nyt, että jösses ja slurps!

Maria Veikontytär kirjoitti...

Nyt menevät kyllä muihin suihin:)

Tässä vehkeessä saisi olla semmonen putkiposti, saisi lähetellä maistiaisia.

Kirjoitatko minulle se "pahan kakun" ohjeen, tänne tai omaan blogiisi.

nimim. tykkää ainoastaan väkevistä suklaista

Anna kirjoitti...

Aijai kun tulvahti sylki suuhun. Rakastan kaalikäryleitä mutten jaksa niitä ikinä tehdä.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Aika monta on löytynyt jotka nuoleskelevat huuliaan ja nieleskelevät sylkeä.

Pitäisinköhän kiäryle karnevaalit
syksymmällä!?

Anna kirjoitti...

Joo! Ja silleen että oppia haluavat pääsevät alusta saakka laittamiseen mukaan. Ilmotaudun.

Maria Veikontytär kirjoitti...

Siis lopummalla kesää, kun sitä pehmeää mehukasta kaikkeen taipuvaa
kaalia on taas tarjolla!