Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









tiistai 30. marraskuuta 2010

Aarteita kaivelemassa


Tänään minun piti tehdä jotain muuta kuin kaivella
sahajauhoja taloni vinttikerroksen lattialla.

Olen huomannut jo aikaisemmin että sieltä löytyy
monenlaista mukavaa.

Näissä korteissa on kolmelta vuosikymmeneltä,
alarivin pienin 20-luvulta,
kolme muuta 40-luvulta kenttäpostiakin,
ylinrivi on 30-luvun, Amerikan terveisiä.

Lisäksi löysin:
60-luvun purukumien keräilykuvia
  • ihania piirustuksia, 1. ja 2. luokanpienen tytön aarteita, suklaamunan sisältä
Ahaa, Nuppukin huomasi,

haistaa ja maistaa,

ja jää seurakseni.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Vanhoja pitsejä ja vanhoja piikoja





Tyttären muutossa en ollut pakkaamassa, mutta joskus vilkaisin
mitä mahtoikan olla jossain pussisa tai kassissa.

Niinpä törmäsin näihin vanhoihin lakanoihin,
nämä ovat lapsuuden kodistani (kahden äidin).

Muistan joskus laittaneeni ne tyttären mukaan, mahdollisesti
verhoiksi, vai mikä lie ollut ajatus.

Kahden naisen yhdessä rakentamasta kodista,
kumpikin oli käsityö taitoinen, ja -tahtoinen.

Olivat rakentaneet kodin, laittaneet sen valmiiksi lakananpitsejä
myöten. Huomasivat elämän alkaessa sujua sodan jälkeen että
tytärtä puuttuu.

Ja He löysivät minut,
olisivat adoptoineet minut yhteiseksi tyttärekseen,
mutta se ei ollut mahdollista silloinkaan.

Olivat vetäneet pitkää tikkua kummanko nimelle,
muistelen että minä olin se pitkä tikku, voihan se olla
että muistan väärin,
välikös sillä, vaikka lyhytkin.

Siitä tikusta alkoi elämäni kahden äidin tyttärenä!

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Kotoinen adventti ja innokkaat kanssaeläjät

Nuppu on viime päivinä ollut Mamman tyttö,
tietokoneella näin.

Aamupesua tässä lähellä.

Nuppu lähdössä puita hakemaan.

Ellin omat ja Nuppu

Kiitos kesävieraat !
Itselleni laitoin, nuudelia ja pikkuisen ärmäkämpää soossia.
Pontuskin mieltyi makuun.

Peikko tekee nykyisin omituisia juttuja.
Koko elämänsä ajan hän on saanut nuolla kissanruokapurkit.
Siis, kieli on pitkä.

Nyt nuoleminen kesti niin kauan että piti ihan mennä katsomaan.
Purkki oli purtu reijille ja suupielistä valui veri,
ei olisi halunnut luopua purkista millään. ?

Ryhmä rämä: Action Cats

Ensimmäisenä adventtina


Saunan nurkalla on pakkasta 12 astetta.


Kanalassa 8 astetta lämmintä.


Kummi-tädille Helsinkiin terveisiä!


Söin jo aamaisen.

lauantai 27. marraskuuta 2010

Minun Mammani tarinaa

Tyyne ja Kalle Kusti
1924

Kusti syntyi 1926
Isä, Kalle Kusti kuoli keväällä 1927,
Tyyne odotti jo kolmatta poikaansa silloin.



Paavo, esikoinen, syntyi 1925, terveenä
pullukkana poikana, sairastui kuumeeseen kuoli
3 kk ikäisenä.

Kalle Kustin hautajaiset,
hän kuoli 25 vuotiaana.

Oikealla pääpuolessa hänen äitinsä,
seuraavana nuorileski.

Vainajat tuotiin silloin kotiin,
vasta sieltä lähdettiin hautausmaalle.


Muutaman kuukauden kuluttua hautajaisista syntyi Kalle.


Kymmenen vuotta myöhemmin pojat ovat tässä.


Eilen tuli 73 vuotta poikien ja
heidän kuuden koulutoverinsa hukkumisesta
koulusta palatessa syysmyrskyisellä järvenselällä.

Näitä kuvia minä katselin uudestaan ja uudestaan,
ja aina kysyin samaa asiaa:

Eikö Sinulla ole hirveän ikävä näitä?


Mamma oli minun neljäs (4) äitini.

Pojille maistuu maito

Lennu (edessä) ja Justus

Pojat ottavat hurjasti kiinni tyttöjen etumatkaa kasvussa.
Ellinoora imettää vielä useita kertoja päivässä ja aina siellä on Lennu.

Luonne-eroja alkaa jo olla näkyvissä, yhtäläisyyksiä tietysti
myös, kumpikin tulee mielellään
lähelle syliin ja viereen, pehmeitä mutukoita.

Kurri (rasvaton maito) ei kelpaa, mutta punaista
lipitetään mielellään.

Piironki jonka ostin eräältä vanhalta rouvalta kauan sitten.
Siinä on monta (3) lokeroa päällä joissa kaikki
kissani ovat,Ville ensimmäinenkin, viihtyneet tuolla ylhäällä.

Piirongin oli Vanhan rouvan sisar pelastanut
polttopuiksi joutumasta syksyllä 1939, juuri ennen talvisodan
syttymistä.

Paikoin siinä vikoja ja vammoja
jotka joku toisenlainen ihminen olisi jo korjauttanut,
minä en, kun katson peiliin löytyy lisää vikoja.

(Kello on todellakin seitsemän, vaikka on valoisa.
Kellosta katkesi vetojousi, se siis seisoo)

Valitus muuttui lahjaksi

http://www.youtube.com/watch?v=ZrzrtpgQS0o


Heti tuli vastaus, lohdutus suruuni!

Suru menetetystä joululaulusta on surtu,
saan kuunnella sitä koska vain, vaikka juhannusaattona.
Tuolla se on, kuuntele Sinäkin!

Munat ovat viisaampia kuin kanat, MOT!

perjantai 26. marraskuuta 2010

Luvun loppu

Viimeisen kerran avasin tämän oven.
Samanlainen hieman haikea on lähtö myös
Isoimman Veljen mielessä.

Tässä kodissa elettiin enemmän iloisia päiviä kuin murheisia.
Iloisin asia oli tietysti Poikasen odotus ja syntymä,
isot veljet olivat huomattavasti pienempiä,
vauvan kasvua seurasimme yhdessä, se oli
hyvin hauskaa aikaa.

Tälle ajalle sattui vain yksi iso menetys,
Äitityttären isänäiti kuoli siellä itäisessä osassa isämaata,
98:n vuoden korkeassa iässä.


Elvi-tamma, palveli jo Isointa ja isoakin.
Nyt Poikasta.

Vankka Suomen hevostamma, selkä kestää aikuisenkin.

Millon Äiti tulee?

Isoin ei varmasti pääse huoneeseensa,
sänkykin on olohuoneessa.



Äititytär on tosi väsynyt, enkä ihmettele,
minunkin apuni alkaa olla aika vähäistä,
se on nopeaakin tämä vanheneminen ja voimien ehtyminen.


Hyvää Yötä ja kauniita unia,
uudessa kodissa!

toivoo Mamma-äiti

Google käyttäjäraati

Minä se varsinainen blogin pitäjä olen!

Onhan siitä aikaa kun tein tuon käyttäjien "raati" mahdollisuuden,
en vain saanut sitä tänne siirtymään.

Tapani mukaan jätin kesken kun ei kerran onnistu, nyt kun
Teissä lukijoissa ilmeni intoa rekisteröityä tänne,
otin asia uuteen käsittelyyn.

Ja, kas kummaa! Klik, se sininen + , ja se oli siinä!

Siispä: Tervetuloa blogini lukijaraatiin!

En kyllä tiedä mitä velvoituksia tällä liitolla on ?
Mutta luulen että selviämme niistä Te siellä ja minä täällä!

Kaikissa liitoissani olen kovasti arvostanut suoraa
(ja paljoa) puhetta.

Ei sentään ihan taivaskaan

Tänään on SE päivä.

Poikanen ja minä olemme olleet paossa/internoituina
täällä Salomaalla.

Äititytär ja Isotveljet ovat kolmestaan muuttaneet,
koulu- ja työpäivien jälkeen, sen kaiken pienen ja isomman tavaran
uuteen kotiin.

Tänään tulee Poikasen kummisetä isommalla autolla,
sängyt, pesukone ja muut henkilöautoon sopimattomat
saavat kyytiä.

Me pakolaiset lähdemme päivällä, käymme ruokakaupassa,
käymme tyhjentämässä astianpesukoneen vanhassa kodissa
ja menemme laittamaan ruokaa, kuten muinakin (ennen tätä
hulabaloota) päivinä.

Sänkyjen kokoiset paikat ovat kuulemma
keskellä olohuonetta; siis siskonpeti!

torstai 25. marraskuuta 2010

Ei kai siitä enää...

...olisi mitään tullutkaan.
Viimeinen ruukkukukkani. Ei sittenkään,
onhan minulla vielä yksi,
Marraskuun kaktus, katonrajassa riippumassa.


Tasaa keskelleOlemme kokoontuneet yhteiselle ilta-aterialle.
Talossa on tapana.

Emme sentään kaikki, Pontuksen piti lähteä vielä
käymään pihanperällä.



EP-ajan lapsi, LP-ajan nuori

Levysoitin olisi ollut ihana omistaa, sitä en saanut,
kuten en sitä pikkusiskoakaan.

Naapurissa oli, sellainen kaappimalli.
siellä kylläkin kuunneltiin muistaakseni vain Linguaphone
englannin kursseja.

Ensimmäisen oman ostin itse,
joskus tyttären ensimmäisinä elinvuosina.

Tämä levy on ainoa joululevyni.


Mutta sillä onkin aarre.
Ei ole levysoitinta millä sitä soittaisin
mutta ainakin tiedän mistä se löytyy.

Joulun aikaan kuuntelen paljon radion joululauluohjelmia,
ainoastaan jotta kuulisin tämän.

Eipä ole kuulunut!
Syvä huokaus!

Se on tuo kuutonen (6)
DO YOU HEAR WHAT I HEAR?

Tyhjenevässä kodissa

Tämän riippukansionipun IsoinVeli kävi pelastamassa
laatkostosta jonka Äitityär oli määrännyt Punaisen Ristin konttiin.

Kansiossa on paljon Nimenomaan Isoimman omaan historiaan
liittyvää materiaalia. Syntymäpäiväkorttien, piirustusten ja
kaikenlaisten aarteiden joiden arvon ymmärtää,
luulen vain äiti joka ne on kerännyt.

Tämä nippu ja siihen tutustuminen, on minunkin listallani, kunhan...

Tämä pieni vitriini on kulkenut Tyttäreni mukana
kaikki Hänen muuttonsa.

Lasikaapin Hän osti itse, vielä kun me kaksi
asuimme samassa pesässä.

Tuo alin teeastiasto on alunperin minun.
Sain sen lahjaksi/tuliaisiksi, ennen vuotta 1960
Irene-äidiltäni (tämän vuoden Pääsiäis-postauksissa kerroin
Äideistäni), Hän kuoli tuona vuonna, joten se on varma muisto.

Tytär on itse hankkinut muut astiat, vitriini on noin
20-25cm korkea.


Eteisen kattovalaisin.
Ihana muoto, ja tähän tuo oikean värin mielestäni
hehkulamppu.

Se on ihanan kaunis.


Minun kirjoittamani, oli pienessä laatikostossa (avoimessa).

Ei mitään mielikuvaa miten ja miksi se oli blancojen
korttien ja kuorien joukossa.

Tunnen tyylini, tämä on kirjoitettu muistilappu-tyylillä
liuskalehtiön lappuselle.

Tämän Sananlaskun ajatus on kyllä tärkeä minulle ollut ja
on sitä vieläkin.


keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Kukko tunkiolle

Aamukäynnillä autoin miestä mäessä,
tein hieman tunkion tapaista, jospa ääni kantaisi paremmin
katon rajassa oleilevan korviin.

Ei ainakaan aamupalalla vielä ollut anteeksiantoa
käsitelty, emäntä ohitti herransa mitään näkemättä,
eikä tullut samalle kupillekkaan.


Poikanen tuli eilen loppuviikoksi tänne maalle.

Meistä kummastakaan ei ole aikuisten muuttopuuhiin.

Koiramäen talosta olen kertonut alkuvuodesta,
mukavan miehinen "nukkekoti".

Aikaisemmin Hän ei ole huomannutkaan:
Täällä on kaikki sekaisin pitää siivota.

Valaistumista


Kirpputorilta 1€,
kissoilta turvallisimmassa läppärin paikassa
on huono valaistus.

Valaisuteho ei yhdellä ledillä ole suuri, auttaa kyllä riittävästi
öiseen seikkailu ja tutkimusmatkailuun.

Me molemmat rakastamme Pesosta ja Viirua.
Olemme hankineet muutamia elokuvia joita katselemme
yhdessäkin Poikanen ja minä.

Tämä kirja löytyi Äitityttären kirjahyllystä,
siirsimme sen välittömästi Salomaalle iltakirjojen joukkoon.

Aloitimme eilisiltana, Poikanen on vain niin mahdottoman
nopea nukahtaja, luettuja sivuja ei kerry monta yhtenä iltana,
sama oli Hänen äitinsä kanssa, Hän sanoi:

Äiti sovitaanko niin että Sinä luet ja minä nukun?