Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









tiistai 11. tammikuuta 2011

Yli 100-vuotias joululahja


Olisinhan saanut tämän postauksen tehtyä
yhdellä kuvallakin.

Olkoon tämä tässä näyttämässä esimerkkiä
millaisiin vastuksiin törmään aina
asetellessani jotain kuvattavaa jonnekin.

Vähintään yksi tarkastaja on paikalla.


Näiden sokerisaksien tarinan kuulin pikkutyttönä
niin monta kertaa että huonompi oppinen sen muistaisi.

Mamman äiti oli jo pitemmän ajan tuskaillut
sokerin pienimisen vaikeutta
(sokeritoppa oli ollut kartionmuotoinen ja hyvin kova).

Oli ollut joulunaluspäivä, nuorin Mamman sisaruksista ei
ollut vielä syntynyt, siis ennen joulua 1910.

Äiti ja lapset olivat tuvassa, askareissa, ovi raottui
ketään ei tullut sisälle,
pieni paketti heitettiin ovesta sisälle ja ovi sulkeutui.

Paketissa olivat nämä sokerisakset.


2 kommenttia:

Janita kirjoitti...

Hieno tarina! En olis kyllä osannu sanoa mikä esine kuvassa on, mutta nytpä tiedän :)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Ja minkä elämän mutkan kautta ne onkin nyt minulla.
Olenkin varmasti ainoa ketä nämä Mamman tarinat kiehtoivat ja kiinnostivat.

Tyttären muistin virkistämiseksi olen monista asioista/tavaroista kirjoitellut muistiin, mitä vielä itse muistan.