Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Surullisen hahmon Ritari

Clint
katselee mielellään ikkunasta, haaveilee varmaan kesästä.

Vilkaisee olkapään yli,

ihan liian kiltti!

6 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Äitin kasvattama poika...sai olla kauan siipien suojassa :)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Niin kai!
Jäikohän sieluun(?) syväkin jälki!

Oiskohan tytön kohdalla eri asia?

Viime yönä käydessäni kanalassa en kestänyt enää, nostin kiltin pojan
ylähäkkiin(ovi auki), jännitin vähän tänä aamuna, kuinka siellä on yö mennyt.
Hyvin nähtävästi, Clint nökötti ohuella poikas-orrella oli syönyt paljon, oli oikein virkeä:)

Millan kirjoitti...

Kaunis poika. Aivan varmasti eläimetkin omalla tavallaan surevat.

anna kirjoitti...

Jospa se on vaan hyvä, ei ala kukkoilemaan kuninkaallisille sitten isompanaschg

Maria Veikontytär kirjoitti...

Minusta se on ihan selvä asia!
Surevat ne.

Tällä hetkellä epäilen kuitenkin Clintin mahdollisuuksia A-kukoksi.

Tarvitaanhan Clinttejäkin:)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Anna
Älä huolestu!
Hyvä se on, henki säilyy ja vähemmän verenvuodatusta, ja jos joskus jää vanhimmaksi niin, kenpä tietää!