Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









lauantai 29. syyskuuta 2012

Erämiesten aamu

 Meillä soi herätyskello tänä aamuna.
Turhaan soi, oltiin jo kahvin keitossa.
Sää oli tarkastettu, ei sadetta, ei tuulta. Tyytyväinen
hirvenmetsästäjä levitteli tämän päivän erikoisvaatetustaan
tuolin selkämyksille, ja valitsi sitten sen ainoan oikean.
Menneellä viikolla hän ihan itse on korjaillut neulalla ja
langalla pieniä (ja vähän isompiakin) vaurioita
lähinnä taskujen saumoissa.
Puku on kyllä käytössä ympäri vuoden retkestä riippuen.

Minulla on ollut aitiopaikka tarkastella esimerkiksi
housujen takasauman tasakokoisia tikkejä.
 Olenhan se perässä kulkija.

 Uusia panoksia hankittiin.
Siis uuden merkkisiä, eilen piti käydä ampumaradalla
kokeilemassa miten ne käyttäytyvät(?) vanhassa
kiväärissä.
Yksi laukaus, Peikon kanssa odottelimme autossa radan ulkopuolella,
tyyni ja rauhallinen vanhus on vanhemmiten tullut hieman 
paukkuaraksi. Siitä selvittiin vain hienoisella läähätyksellä.

Hirviä on vähän, täällä Itä-Suomessa kaatolupiakin
vähennetty edellivuosiin reilusti.
Viime syksynä jo kuulin miesten puhuvan erityisesti
urosten vähentymisestä. Vasattomia naaraita oli metsästyaikaan
runsaasti. Ne sarvet vai uroksen suurempi koko riistana
on tehnyt niistä niin haluttuja.

Minulle metsästys ei ole tärkeä asia, en koskaan ole voinut 
kuvitella itseäni aseen kanssa metsään.
 Syön ja valmistan hirvenlihaa ruuaksi  ja se on hyvää.
Kaksinaismoralistista sanovat jotkut.
Ekologista ja puhdasta, metsiemme tuottoa.


 

Kukka rintaan kaikille metsästäjille jotka ovat siellä
metsissä tänään, tarkkailevat ja hoitavat
riistaeläinten oloja ympäri vuoden.

Ja malttavat olla ampumatta sitä viimeistä urosta
omilta metsästysmailtaan.


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kesän hyvästelymatka

 Tänä kesänä on tullut käytyä monessa ennen
näkemättömässä paikassa.
Kaikki ovat olleet matkan arvoisia.
Olen kuullut monen ihmisen kertovan että lähimpänä
olevat paikat ovat tuntemattomimpia.

 Näinpä oli vähällä käydä meillekin tämän kauniin ja 
monintavoin erikoisen, naapurikunnassa sijaitsevan 
kansallispuiston kohdalla.
Kolme kesää sitten kävimme tosin Poikasen kanssa
kahdestaan täällä, puiston toisella laidalla pitkospuista 
pitkin kävelemässä ihan pikkuisen matkan.

 Peikosta on tullut melkoinen "eräkoira",
tai otappa selvää mikä siihen on vaikuttanut.
Eväitä tehdessä, tai oikeastaan jo repun esille otto saa
jonkin moisen mielenrauhan Peikossa aikaan,
sille on se merkki että nyt on melkoiset mahdollisuudet
päästä mukaan.

 Erätupa jossa voi retkeilijät yöpyä yhden yön
tai useammankin siinä tapauksessa että uusia tulijoita ei ole
jonoksi asti.
Tällä kertaa emme yöpyneet, mutta muistiin pantiin.

Laverivuoteet ja pieni kamina, liiteri täynnä puita.
Ei sähköä, ei meteliä ja erämää ympärillä.

Ei varmaan ihan jokaisen unelmapaikka.


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Vaihdantatalous-sienestystä

Sieniä ja sipulia silputtuna, mausteena suolaa. 
Hieman kermaa kostukkeeksi.
Sitähän se oli - lapsuuden sieniruoka.

Tänä syksynä on kuulema paljon sieniä, missähän ne ovat?
Minun eteeni ei ole sattunut.
Onneksi on naapuri joka löytää metsän kaikki herkut!
Nyt on käsittelyssä suppilovahverot, ihan koko sankollinen!

Pieniin rasioihin sipulin kanssa kuullotettuna pakastimeen,
sienipiirakkatarpeiksi.

Uuniin sopii mietoon lämpöön kaksi pellillistä kuivumaan
rapiseva kuivana lasipurkkiin ja tiivis kansi päälle.
Kastikkeisiin, keittoihin ja jauhelihaan talven mittaan.

Hirven kaatolupia on tänä syksynä saatu vähän.
Onneksi niin, hirvet ovat vähentyneet huomattavasti
erityisesti urokset on kaadettu tarkkaan, kesällä on näkynyt
vasattomia hirvilehmiä.
Mikäli kuitenkin hirvenlihaa saadaan olen ajatellut
että suppiksista voisi suunnitella jotain uudenlaista
lisäkettä hirvipaistille, vaikkapa jouluksi.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Toinen yhteinen rakennusprojektimme

 Hirvitornin anatomiaa.

 Siirto lähemmäs tarvepaikkaa.

 Testausta

Minun ihana kevyt retkireppuni.
Väri on tarkoin harkittu, jos Mamma on kumoutunut
retkellä maastoon iloinen reppu huutaa:

"Yksi väsynyt kotiin kannettava on tääällläää!"


perjantai 7. syyskuuta 2012

Hirvitornintekotarpeiden hakua

 Siinä se! Jumissa keinuu kannolla!
Laho olisi ollut suotavampi.

 Vetäjän kaikki rankaat ilmassa. Ei näyttänyt hyvältä,
minun mielestäni. Keikahdus irrotti peräkärrin, paljastui
että hydrauliöljy oli vähissä, tämän verran ymmärsin.
On se niin vaikeata tämä tekniikka!!!

 Paljon muitakin ongelmia oli selvitettävä ennen kuin 
Molemmat olivat renkaillaan.
Peikko olisi viihtynyt paljon mielummin mönkijän vieressä 
jopa allakin, erämiehen kaverina kuin Mamman kanssa
 puolukoita syömässä (eivät vielä kypsiä).


 Tuntien sitkeän puurtamisen vinssin kanssa
matka jatkui hitaasti. Mitä nyt kärrin muutama kaatuminen
 vielä lisäksi! Ei ole minun hommia nämä.

Peikon mielestä matka oli hauska ja antoisa.
Varsinkin Mamman kanssa ryteikön läpi palaaminen 
kahvitulille. Erityisen ihania olivat hirvien makuukset
ja niiden tuoksut.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Pusa hispida saimensis

 Kuva: SEAL PUP,  PIIRTO DESIGN
original Anneli Puurtinen

Oma tietoisuuteni tämän ainoan oman endeemisen 
nisäkkäämme ahdingosta tavoitti minut 1980-luvun alkupuolella.

Oli kevät, olin saanut tehtäväkseni laatia lasten kesäleirille
päivittäisen tietokilpailun.
Ostin isoja värillisiä kartonkeja joille jokaiselle 
yritin keksiä kymmenen kysymystä alakouluikäisille.
Kaunis sininen kartonki sai minut yrittämään vesiaiheisten 
kysymysten tekemistä.
Jostain, en enää muista mistä, sattui käsiini maininta
ja asiaa Saimaan norpasta.
Kysymyksen jonka tein muistan:

Saimaan norppia on tallella:
a. 100
b. 200
c. 300

Nykytiedon mukaan  silloin oli jäljellä
enää alle 200
Nyt tämän vuoden syntyneiden ja selviytyneiden
kuuttien laskennan jälkeen lukumäärä on yli 300.
Silti nämä harvinaisuudet ovat kriittisesti uhanalaisia.

Mutta olenhan minä nähnyt Suomalaisen maatiaiskanankin
selviämisen syvimmästä alhosta, uskon siis että...

Ne jotka ovat seuranneet blogiani pitkään, 
tietävät rakkauteni suomalaisiin maatiaiseläimiin.
Saimaan norppa on mielestäni mitä suurimmassa määrin sitä,
minua ja norppaammen yhdistää vielä rakkaus
samoihin synnyinvesiinkin.


 Olen ilolla seurannut KIMMO OHTOSEN valmentautumista
NORPPAUINTIIN.
125km:n uintiin norpan asuinseutuja pitkin.
Tällaisiin suorituksiin en olisi koskaan kyennyt, mutta ihailen
ihmisiä jotka panevat itsensä likoon hyvän ja oikean puolesta.

Minä voin sentään vieläkin liityä Norppakummiksi.

 Puumalan satamassa hermostunutta odottelua...

Iloisesti sieltä uimari vilkuttelee lähestyessään odottavaa
ihmisjoukkoa!