Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.
Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.
Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.
Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.
Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.
Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!
tiistai 31. elokuuta 2010
maanantai 30. elokuuta 2010
Hyvä ilma retkeillä
Tutustutaan myös kohteen arkkitehtuuriin, tarkastelu
hieman kauempaakin riittää, kuulin.
P.S Lähdimme poimurien kanssa puolukkaan.
Kummallakin oli oma SANKO!
Metsästä tullessa kannoimme niissä
vaatteitamme (tuli kuuma) ja poimureitamme
ja toisessa sankossa muutama mustikka,
toisessa muutama puolukka.
Oikein onnistunut retki..
hieman kauempaakin riittää, kuulin.
P.S Lähdimme poimurien kanssa puolukkaan.
Kummallakin oli oma SANKO!
Metsästä tullessa kannoimme niissä
vaatteitamme (tuli kuuma) ja poimureitamme
ja toisessa sankossa muutama mustikka,
toisessa muutama puolukka.
Oikein onnistunut retki..
Hyvin myöhä viime yönä...
...olin saanut valvomiskiintiöni täyteen (vähäunisten ongelma).
Ihana kömpiä Poikasen viereen, Hän on niin rauhallinen ja
lämmin vieruskaveri.
Siinäpä sitten oli rauhallista vieruskaveria sängyn täydeltä.
Olivat ihan itse keksineet kuinka kiivetään Mamman sänkyyn,
ja mukavat ilta-unet nukuttuna riitti ruutia taas pieneen rumbaan.
Poikanen oli riemuissaan aamulla.
Ihana kömpiä Poikasen viereen, Hän on niin rauhallinen ja
lämmin vieruskaveri.
Siinäpä sitten oli rauhallista vieruskaveria sängyn täydeltä.
Olivat ihan itse keksineet kuinka kiivetään Mamman sänkyyn,
ja mukavat ilta-unet nukuttuna riitti ruutia taas pieneen rumbaan.
Poikanen oli riemuissaan aamulla.
Omenat oppilaalle
Huvitus teki tänä kesänä jo kymmenen omenaa.
kyllä ovatkin hyviä. Laitoin nämä pussiin ja mukaan
Isoveljelle onhan se Hänen puunsa.
Isoveli oli koko lauantai-päivän sanoisin
hirtoksissa koulutehtävänsä kanssa.
Seuraan jonkun verran Hänen koulutehtäviään, en vahtiakseni,
Hän ei tarvitse niiden suhteen kontrollia. Seurailen vain millaisia
ovat vaatimukset nykyään.
Tämä tehtävä oli KAMALA, minä en olisi selviytynyt siitä
annetussa ajassa.
hirtoksissa koulutehtävänsä kanssa.
Seuraan jonkun verran Hänen koulutehtäviään, en vahtiakseni,
Hän ei tarvitse niiden suhteen kontrollia. Seurailen vain millaisia
ovat vaatimukset nykyään.
Tämä tehtävä oli KAMALA, minä en olisi selviytynyt siitä
annetussa ajassa.
5000
Tällä viikolla tullee 5000 vierailua täyteen täällä blogissani.
Joskus lapsena yritin pitää päiväkirjaa useampaankin otteeseen. Siitä ei tullut mitään,
en muista mihin se aina tukehtui. Kovasti tämänkin aloittamista mietin ja epäilin.
Onneksi Ystäväni oli pitkämielinen, muistutteli minua aina silloin tällöin.
Tämä on tuottanut kovasti paljon iloa minulle itselleni. Olen ajatellut tämän olevan myös dokumentin omainen kertomus lapsenlapsilleni yhdestä vaiheesta elämässäni.
Minulla ei ollut täysin selvää kuvaa siitä mitä tahdon kertoa ja mitä jättää kertomatta,
sitä en osannut ajatella että blogini saakin ihan omat siivet ja alkaa elää omaa kertomustaan.
Olin alle kymmenvuotias, olin kokenut juuri hyvin suuren menetyksen, toinen adoptioäideistäni oli kuollut kesällä, syksyllä koulun alettua aloin kirjoittaa runoja.
Muistan itkeneeni niitä kirjoittaessani.
Runojeni sisällöstä en muista mitään, mutta muistan ihmetelleeni, miksi opettajani jolle niitä näytin ei koskaan sanonut mitään. Nyt minun on helppo ajatella miksi. Ne lienevät olleet täynnä pienen tytön surua ja tuskaa, silti minä niitä kirjoittelin siniseen ruutuvihkoon ja välillä vein opettajani luettavaksi. Hän oli nuori opettaja, aloittanut
opettajan uran samana syksynä ja hänellä oli kaksi pientä tytärtä.
Kenties ne runot olivat terapiaa jota silloin tarvitsin.
Tätä kirjoittaessani en ole tuntenut tarvitsevani terapiaa, sitäkin olen joskus tarvinnut.
Olen vain iloinnut kaikesta siitä hyvästä ja kauniista ja ainutkertaisesta mitä ihmisen elämässä tapahtuu. Ja iloinnut siitä että ihmisellä on kyky muistaa ja iloita muistoistakin.
Ihan jokaisella. Ihan joka päivä.
Joskus lapsena yritin pitää päiväkirjaa useampaankin otteeseen. Siitä ei tullut mitään,
en muista mihin se aina tukehtui. Kovasti tämänkin aloittamista mietin ja epäilin.
Onneksi Ystäväni oli pitkämielinen, muistutteli minua aina silloin tällöin.
Tämä on tuottanut kovasti paljon iloa minulle itselleni. Olen ajatellut tämän olevan myös dokumentin omainen kertomus lapsenlapsilleni yhdestä vaiheesta elämässäni.
Minulla ei ollut täysin selvää kuvaa siitä mitä tahdon kertoa ja mitä jättää kertomatta,
sitä en osannut ajatella että blogini saakin ihan omat siivet ja alkaa elää omaa kertomustaan.
Olin alle kymmenvuotias, olin kokenut juuri hyvin suuren menetyksen, toinen adoptioäideistäni oli kuollut kesällä, syksyllä koulun alettua aloin kirjoittaa runoja.
Muistan itkeneeni niitä kirjoittaessani.
Runojeni sisällöstä en muista mitään, mutta muistan ihmetelleeni, miksi opettajani jolle niitä näytin ei koskaan sanonut mitään. Nyt minun on helppo ajatella miksi. Ne lienevät olleet täynnä pienen tytön surua ja tuskaa, silti minä niitä kirjoittelin siniseen ruutuvihkoon ja välillä vein opettajani luettavaksi. Hän oli nuori opettaja, aloittanut
opettajan uran samana syksynä ja hänellä oli kaksi pientä tytärtä.
Kenties ne runot olivat terapiaa jota silloin tarvitsin.
Tätä kirjoittaessani en ole tuntenut tarvitsevani terapiaa, sitäkin olen joskus tarvinnut.
Olen vain iloinnut kaikesta siitä hyvästä ja kauniista ja ainutkertaisesta mitä ihmisen elämässä tapahtuu. Ja iloinnut siitä että ihmisellä on kyky muistaa ja iloita muistoistakin.
Ihan jokaisella. Ihan joka päivä.
sunnuntai 29. elokuuta 2010
Syksyä etsimässä
Kotipihassa ei syksy näy muuten kuin kukkien
vähenemisenä. Ei yhtään keltaista lehteä, mikään ei ole paleltunut.
Siispä lähdimme Peikon kanssa MÄRKÄÄN metsään.
En ollut vielä päässyt omalta tontilta kun olin jo
vyötäröä myöten märkä. Peikko oli suorastaan riehakas,
parissa kohdassa ihan, voisi laajasti ajateltuna sanoa,
juoksi, minun laiskan pulskea koirani otti juoksuaskelia!
Päiväni alkoi kankeasti, tämä tekninen laitteeni
johon minulla on jo melkoisen kiinteä suhde,
ei suostunut yhdistämään minua muuhun maailmaan.
Eipä tuo ulkoilukaan ainakaan ihmiskuntaan liitä
näillä kulmilla, eläviä olentoja näin Peikkoni lisäksi
yhden kanalinnun, olisiko ollut akkamehto tai -teeri.
Kuulin sentään jonkun pikkulinnun äänen.
Koneeni piti 9,5 (yhdeksän ja puolen tunnin ruokatauon)
Hävytön!
vähenemisenä. Ei yhtään keltaista lehteä, mikään ei ole paleltunut.
Siispä lähdimme Peikon kanssa MÄRKÄÄN metsään.
En ollut vielä päässyt omalta tontilta kun olin jo
vyötäröä myöten märkä. Peikko oli suorastaan riehakas,
parissa kohdassa ihan, voisi laajasti ajateltuna sanoa,
juoksi, minun laiskan pulskea koirani otti juoksuaskelia!
Päiväni alkoi kankeasti, tämä tekninen laitteeni
johon minulla on jo melkoisen kiinteä suhde,
ei suostunut yhdistämään minua muuhun maailmaan.
Eipä tuo ulkoilukaan ainakaan ihmiskuntaan liitä
näillä kulmilla, eläviä olentoja näin Peikkoni lisäksi
yhden kanalinnun, olisiko ollut akkamehto tai -teeri.
Kuulin sentään jonkun pikkulinnun äänen.
Koneeni piti 9,5 (yhdeksän ja puolen tunnin ruokatauon)
Hävytön!
Tulkaa lapset syömään
Monenlaisissa tapahtumissa olen ollut mukana kissa-asioissa.
Pelastamassa kissanpentuja kerrostalon toisen kerroksen
ikkunalaudalta,ulkopuolelta.
Reippaita pikkupoikia oli juoksuttamassa ,ties mistä
tikkaita, hurjalle kiipeilevälle täti-ihmiselle.
Kerran istuin ihan jonkun aikaa kerrostalon porraskäytävässä
lattialla, keskustelin psyykisesti sairaan naisen kanssa
postiluukusta. Pyytelin että hän laskisi minut
sisälle asian selvittämiseksi (olin aikaisemmin jo hakenut häneltä
vakavasti loukkaantuneen kissan) hän laski minut sisälle.
Tuloksettomien neuvottelujen jälkeen otin nahkavyöllä
opetetun pennun kainalooni ja sanoin vieväni sen nyt heti pois.
Annoin puhelin numeron poliisille jos tuntuisi siltä että tekoni oli väärä.
Otin kissan kainalooni ja lähdin.
Pelastamassa kissanpentuja kerrostalon toisen kerroksen
ikkunalaudalta,ulkopuolelta.
Reippaita pikkupoikia oli juoksuttamassa ,ties mistä
tikkaita, hurjalle kiipeilevälle täti-ihmiselle.
Kerran istuin ihan jonkun aikaa kerrostalon porraskäytävässä
lattialla, keskustelin psyykisesti sairaan naisen kanssa
postiluukusta. Pyytelin että hän laskisi minut
sisälle asian selvittämiseksi (olin aikaisemmin jo hakenut häneltä
vakavasti loukkaantuneen kissan) hän laski minut sisälle.
Tuloksettomien neuvottelujen jälkeen otin nahkavyöllä
opetetun pennun kainalooni ja sanoin vieväni sen nyt heti pois.
Annoin puhelin numeron poliisille jos tuntuisi siltä että tekoni oli väärä.
Otin kissan kainalooni ja lähdin.
Tätä en ollut ennen nähnyt:
Vappukukka naukui tänään hyvin hermostuttavasti
pitkin päivää. Pistin kiiman syyksi.
Kunnes illalla annoin sille jauhelihaa lattialle
vesikupin viereen, silloinkos naukuminen terävöityikin.
Juoksulla tuli ensin Nuppu, äidin käskystä,
ja hetken kuluttua Sisukin. Ymmärsivät heti että tätä
pitäisi nyt syödä. Se oli hyvin suloista katseltavaa.
Kun kissa ei pääse metsästämään
ruokaa lapsilleen keinot ovat vähissä.
lauantai 28. elokuuta 2010
Tatti-aika
Juna tuo ja vie
Juna on mukava ja edullinen matkustustapa näin eläkeläiselle.
50% alennusta, sehän on ihan hullujen päivien
prosenttimäärä.
Jostain kumman syystä yhä useampi kaverini on
alkanut tehdä matkansa tänne Salomaalle rautateitse.
Siihen kuuluu kyllä se haikea hetki kun tuijotat junan perään
asemalla ja yrität sopeutua nopeasti
taas arkipäivään.
Sillä pyhäpäiviä ovat ystävien mukanaan tuomat päivät.
perjantai 27. elokuuta 2010
Hylätty kosiomies
Aamu ja Hanna
Uusimmat kanani ovat tottuneet jo uuteen parveensa.
Olen aina arka uusien yksilöiden liittämisessä vanhaan toimivaan
parveen/laumaan/perheeseen. Tiedän venyttäväni liitosta liiankin kauan,
silmissäni vilistävät uuden ja aran yksilön kauhu sen joutuessa
selviämään tästä koetuksesta.
Tämä liitos kävi kuin luomisen työ, siitä todisteena
kuva yllä, Nikolai näyttää perineen Aleksanterin
joviaalin luonteen.
Kumpikaan vanhoista kukoista ei ole nähnyt tarpeelliseksi
koulata innokasta Heikkiä millään erityisellä kurikuurilla.
Aleksanteri opettaa hieman tuota kunnioitusväliä,
lähinnä itseensä. Siis, rauha maassa.
Avainsanat nuorille kukoille:
-kunnioitus
-turvallisuus palvelut
-naisrauha (suhteellinen)
-naisten palvelu
Olen aina arka uusien yksilöiden liittämisessä vanhaan toimivaan
parveen/laumaan/perheeseen. Tiedän venyttäväni liitosta liiankin kauan,
silmissäni vilistävät uuden ja aran yksilön kauhu sen joutuessa
selviämään tästä koetuksesta.
Tämä liitos kävi kuin luomisen työ, siitä todisteena
kuva yllä, Nikolai näyttää perineen Aleksanterin
joviaalin luonteen.
Kumpikaan vanhoista kukoista ei ole nähnyt tarpeelliseksi
koulata innokasta Heikkiä millään erityisellä kurikuurilla.
Aleksanteri opettaa hieman tuota kunnioitusväliä,
lähinnä itseensä. Siis, rauha maassa.
Avainsanat nuorille kukoille:
-kunnioitus
-turvallisuus palvelut
-naisrauha (suhteellinen)
-naisten palvelu
torstai 26. elokuuta 2010
Harrastus-hankintoja
Tämän päivän ostokset:
- ihana lila spray-maali, käyttökohteesta tiedotan myöhemmin
- reipasväriset kehykset kirpputorilta, myös niiden käyttökohde
on vielä keskeneräinen
- täkänät ovat suuri rakkauteni, melkein kaikenlaiset
mielummin tälläiset vanhan aikaiset.
Näitä minulla alkaakin olla jo aika monelle seinälle.
Täkänät eivät ole olleet koskaan suurten joukkojen ihailemaa
käsityö-taidetta, luulen niin,
eivät ainakaan siitä päätellen kuinka halvalla
niitä saa kirpputoreilta.
Piristystä päivään
Ystäväni ja minä huomasimme aamulla haluavamme
nähdä maailmaa Salomaan aidan takana.
Läksimme kunnan pääkaupunkiin.
Poikanen huomasi kun panin kameran taskuuni
ja pyysi saada sen, niin Hän ottaisi kuvia matkalla.
Älä ota varpaistasi ja etupenkin selkänojasta, jookos!
En, en sanoi Hän. Kotiin palattuamme katselin kuvat,
neuvoa oli noudatettu.
Ja arkkitehtoonisia arvoja ei löydy kuvattavaksi, jos niitä ei ole.
nähdä maailmaa Salomaan aidan takana.
Läksimme kunnan pääkaupunkiin.
Poikanen huomasi kun panin kameran taskuuni
ja pyysi saada sen, niin Hän ottaisi kuvia matkalla.
Älä ota varpaistasi ja etupenkin selkänojasta, jookos!
En, en sanoi Hän. Kotiin palattuamme katselin kuvat,
neuvoa oli noudatettu.
Ja arkkitehtoonisia arvoja ei löydy kuvattavaksi, jos niitä ei ole.
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Ex Libris kierrätyksestä
Kierrätyskeskukseen oli tullut vanhaa ruotsinkielistä
kirjallisuutta, Ex Librikset ovat harvinaisia tämän tason
kirjakaupoissa.
Olen vuosien saatossa monta kertaa
suunnitellut itsellenikin moista, aina se on jäänyt kesken.
Siihen tarvittaisiin varmaan graafikkoa ihmeellisine
tekniikkoineen.
Antaahan ajan kulua...
Tuo kirja:
Allan Calonius, Naturlära för folkskola
tredje upplagan, 1929
Se oli kyllä ihan itsessäänkin "hankkimisen" arvoinen.
tiistai 24. elokuuta 2010
Heikki-kukko
Eilen aamulla viedessäni kanoille ruokaa, huomasin
säikähdyksekseni että olin jättänyt oven auki vanhojen ja uusien
kanojen ja kukkojen välillä.
Minkäänlaista ongelmaa en kuitenkaan havainnut,
kanat olivat sulassa sovussa, kukotkin, tosin Heikki oli joutunut
ulos. Aleksanteri oli varmaan nähnyt näin parhaimmmaksi.
Siksi tämä kuvakin on niin epätarkka, jouduin
ottamaan sen nopeasti ja kaukaa.
Heikki pysytteli kuitenkin ihan tässä ydinpihassa,
illalla Nikolain ja Aleksanterin vetäydyttyä orrelleen,
Heikkipä näytti tytöille että Heikistä löytyy miestä
siinä missä vanhoista parroistakin ;)
säikähdyksekseni että olin jättänyt oven auki vanhojen ja uusien
kanojen ja kukkojen välillä.
Minkäänlaista ongelmaa en kuitenkaan havainnut,
kanat olivat sulassa sovussa, kukotkin, tosin Heikki oli joutunut
ulos. Aleksanteri oli varmaan nähnyt näin parhaimmmaksi.
Siksi tämä kuvakin on niin epätarkka, jouduin
ottamaan sen nopeasti ja kaukaa.
Heikki pysytteli kuitenkin ihan tässä ydinpihassa,
illalla Nikolain ja Aleksanterin vetäydyttyä orrelleen,
Heikkipä näytti tytöille että Heikistä löytyy miestä
siinä missä vanhoista parroistakin ;)
maanantai 23. elokuuta 2010
Junaa odotellessa
HHH
Heinäkuun hirveillä helteillä kun kuvasin lämpömittaria, Poikanen sai varmaan idean.
Hänen kuvatiedostoistaan löytyi tämä kuva
keittiön lattialankkujen leveyden mittaustapahtumasta. Muistan mittauksen mutten sitä että ihan kuvattiinkin.
Varsinainen asia
Odottelemme ajan kulua, hitaasti kuluu!
Meille tulee vieras jota lähdemme junalle vastaan.
Vieras, mikä vieras on ihminen jonka olet tuntenut viisikymmentäseitsemän vuotta.
Hulivili elämää
Nuppu on jäänyt hieman jälkeen tässä vaiheessa,
hän oli kyllä pienempi syntyessään mutta virkeämpi muuten.
Sisusta on tullut tosi virkeä.
Kumpikin on Peikon kaveri!
Kun vain Peikon sydän kestäisi, pienikin vinkaisu ja Peikko syöksyy toisesta huoneesta tarkastamaan tilanteen, eilen pistin väkisin koiran ulos lepäämään.
sunnuntai 22. elokuuta 2010
Navettatöitä ja muuta puuhaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)