Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Clint voi hyvin

Viime yönä käydessäni kanalassa huolestuin
niin paljon Clintin voinnista että päätin
tehdä radikaalin liikkeen.

Nämä kanan hautomat kanat/kukot ovat
tosi arkoja ihmisen kosketukselle. Hautomakoneessa
haudotut (ainakin minun) saavat paljon enemmän
käsihoitoa ja se näkyy pysyvän kanan muistissa.

Siis, sieppasin Clintin orrella kui kettu nopeasti ja
äänettömästi, loppui siihen äänettömyys.

C huusi ja rääkyi ja siihen yhtyi koko poppoo.
Monta kertaa olen ollut onnellinen
ettei ole ihan lähinaapuria, nyt olin taas.

Nostin pojan siihen isoon hautomahäkkiin,
jätin sentään oven auki että jos paniikki jatkuu
pääsee sieltä pois.

Seistä tökötti hetken ruokakupissa johon oli hypännyt,
ääni vaimeni, kuin myös muun parven myötäelämisen osoitus.

Läksin sisälle ja jätin pojan selviytymään, tai sitte ei.

Tänä aamuna, hyvin aikaisin menin katsomaan mitä kuuluu,
hyvää kuului, Clint oli noussut nukkumaan poikasten ohuelle
orrelle, lampun alle, ja oli nähdäkseni ihan tyytyväinen,

Kuvan otin tänään iltapäivällä, siinä on jo ryhtiäkin.

Ei kommentteja: