Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kakkuja, kakkuja, kakkuja... ja paljon muuta

        Pienillä sivukylilläkin (kaupungin osa) voidaan
                  järjestää erikoisia ja riemastuttavia tapahtumia.      
              
                        


Kivennapa ( www.kivennapa.com) on hyvin lähellä
meidän kotiamme.
Paitsi että se on hyvin lähellä se on myös hyvin
kauniilla paikalla savolaisen järven rannalla.

Siellä järjestetään tietysti perhejuhlia myös tämän seudun hirvipeijaisia ja monia muitakin merkkitapauksia.

Minä olin nyt jo kolmansissa juhlissa, nämä juhlat olivat kuitenkin hieman eripohjalta.

Messut, juhlamessut, paikallisia muitakin yrittäjiä
oli mukana.
Emäntä on taitava ja hänen apunaan häärivät,
he osaavat asiansa.






Tässä olivat VAIN täytekakut

Suolaiset piirakat ja pikkuleivät ja
lounaaksi valmistettu ateria, niin,
jäivät kokonaan kuvaamatta.

Olipa hauskaa, minäkin vastatulleena,
tervehdin, jututin ja tulin jututetuksi
ja tunsin jo itseni hieman paikkakunnallistuneennemmaksi.


Monen moista...
tulin kotiin meikattuna!

Illalla tuijottelin peiliin kun tuli aika riisua
kasvot tuttuun naturel asuun.



Kyläyhdistyskin toimii virkeästi,
sinnekin menin viimeksi ihan ilman Erämiestä.

Ja tuttuja tuli, niin se on täällä päin Isänmaata

torstai 26. huhtikuuta 2012

Elämä on oppimista

 Kärsimättömyys ja nopeus on huono yhdistelmä.

Molemmat ovat olleet kumppaneitani 
niin kauan kuin muistan.
Vanhemmiten nopeus on itsestään vähentynyt jonkin verran,
kärsimättömyys lienee samaa kuin ennenkin.

Eilen sain vihdoinkin otettua ompelukoneen esille,
pyyheliinoista ovat ripustuslenkit huutaneet apua koko talven.

Koneen edellisestä käytöstä on kauan, varmaankin
(nyt hävettää) vuosia!
Avattuani puolakotelon pöly tupsahti silmilleni, siispä toimeen!
sukkelasti purin liikkuvat osat ja olin onnellinen siitä
mitä pienellä harjalla ja puhaltelulla sain aikaan.

Nyt vain osat paikoilleen ja kone surisemaan, ajattelin!
Eipä tullut vain irroteltua osia järjestyksessä,
olin hetken aivan toivoton,
osia ei ollut monta mutta osasivatpas olla tarttumatta toisiinsa!!!

Aikani ährättyäni päätin jo lopettaa koko ompeluyritykseni,
sitten, YKSKAKS, osat loksahtivat paikoilleen.
 Siinä samassa ovi kävi, Erämies tuli töistä ja minä tajusin
(pölvästi) tätä varten meitä pitää olla kaksi,

Täydennämme niitä kohtia missä toinen on avuton!



keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Koiran päivä, eilinen

 Jäipä eilen huomaamatta näin merkittävä päivä.
Onneksi on blogit!

Lukiessani Hirnakan kertomusta omista menneistä koiristaan
muistin oitis että yksi omani on varmasti 
esittelemättä.
Uppouduin etsimään yhtä tiettyä kuvaa...
ei löytynyt vaikka kuvia on koneen muistilla
jo tuhottomasti. Näitä vanhoja olen kuvannut jonkun verran
missä ne nyt sitten oikeasti lienevätkään tallessa.

Jeri Jämtlantilainen on jo esitelty, kopin katolla.
Luu suussa kopista tulossa.

SERI Suomen ajokoira!

Tämä koira tuli v. 1970 keväällä elämääni.
Hänen osansa oli hiemen kimurantti alusta asti.
Tästä pentueesta oli meille varattu narttupentu.

Pentuja syntyi joitakin enemmän kuin oli nisiä emolla,
joten me saimme omamme jo ennen oikeata vierotusaikaa.

Siihen vaikutti se että en ollut työelämässä 
vaan kotona pystyin hoitamaan pientä pentua.
Pennun saimme kaksi viikoa myöhemmin kuin oman esikoiseni
olisi pitänyt syntyä. Suureen suruun tuli kuin tulikin
hoivattava.

 Myöhemmin syntyi tytär, täällä tunnetaan Äitityttärenä.
Seri tiesi kuitenkin olevansa esikoinen vaikkei
koskaan esikoisasemaansa väärin käyttänytkään.

Serin tunnistivat kaikki, 
niilläkin riijuureisuilla jonne Jeri otti hänet mukaansa.
Salaa tietysti.

Herasilimä, sanoivat vanhat, toinen kaunis sininen
ja toinen tavallinen ruskea.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kevätretki Korkeakoskelle

 Jo minun lapsuudessanikin tehtiin keväällä retkiä Maaningalle,
katsomaan Korkeakosken kuohuja.
En muista milloin viimeksi olen täällä käynyt, 
paljon on muutoksia tapahtunut.
Näitä matkailullisia, pysäköintipaikkoja, kioski 
ja portaita rinteisiin.

 Olinpa kirjoittaa että turvallisemmaksi oli ympäristö tullut.
Auringon paisteesta innostuneet ihmiset olivat
kenties viikon tai kaksi aikaisessa.
Tukevat portaat jotka kiemurtelivat jyrkissä rinteissä olivat
vielä poljetusta lumesta liukkaat.
Peikko oli meistä viisain, ei olisi tahtonut alas.
(Eikä jaksanut ylös ilman lepotaukoja).

 Toin tuliaisia pihan tiaisille jotka uutterasti
yrittävät valita pöntöistä parasta.


Voi mitä tuhoa onkaan laiska talvi tehnyt minun
viime kesänä hankkimissa reisilihaksissa, surettaa.
No kunhan tiet ja tien ravit sulavat pitää aloittaa pyöräily!!!


torstai 19. huhtikuuta 2012

Juhlat menneisyydestä




Isoimman rippijuhlat  v.2010 
Kuvaaminen tapahtui Salomaalla seuraavana päivänä.

Kuvausrekvisiitta kulki mukana.
Vanhoja kuvia tulee katseltua haikeudella,
pojat kasvaa...



tiistai 17. huhtikuuta 2012

Ruokaostoksilla kaupassa ja kaupan pihalla

 Syömättömänä kauppaan on melkoinen taitolaji.
Ostetut ruokavarat pursuivat kasseista
kun jouduimme nenän viettelemäksi.

 Kaupan ulko-ovella törmäys ihanaan tuoksuun
sai meidät katsahtamaan toisiimme...
Otetaanko?
Joo!
 Pieni rasia, ei perunamuusia.
Kiitos!

Kiireesti autoon ja rasia auki.
Ei ole olemassa mitään makua joka korvaisi tämän,
voissa paistetut, ruisjauhotetut pienet muikut!

Takapenkkiläinen on tästäkin samaa mieltä.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Lunta, vettä ja varattu yksiö

 Eilen, aamupäivällä alkoi ihan oikea kevätsade.
Peltikatto toimi rumpukalvona, Peikkokin höristeli korviaan.

Tali-, sini-,hömötiaiset, mustarastaspariskunta ja keltasirkut
pakenivat tiheän kuusen oksille ja kurkkivat sieltä,
joku rohkea lensi pikaisesti hakemaan välillä siemenen.

 Keittiön ikkunasta on suora näköyhteys kolmeen
pönttöön. Tätä asumusta on jo pari viikkoa hallinnut
sinitiainen. Joinakin päivinä siinä on puuhaillut kaksi lintua.

 Etelän puoleisella seinustalla on pieni kaistale
kevättä.

Peikko päätti siirtää aamupäiväulkoilua vielä hieman.
Nuolaisi huuliaan ja kääntyi takaisin sisälle.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Poikasen ja Mamman Pääsiäisvalmisteluja


 Leipominen on ollut hauskaa
jokaisen kolmen pojan kanssa.

Lienee hyvin tavallista että 
kaikkein parasta
poikalapsista
on kuitenkin kuppien nuoleminen.
Kahvikakku Pätkis ja
Pirkka-lehden ohjeella rahkapersikkatorttu.
 Pikaruoho ohran jyvistä
ja kuoriutuvia tipuja.


Nämä ja vielä uunissa olevat
riittivät kahdeksi vuorokaudeksi.

Pullan menekki on
hirmuinen.

Kotiin lähtöä edeltävänä  päivänä
tein vielä passaa ja kulitsaa
pääsiäisaamuksi.

Siis me teimme :)
 Yksi päivä meni kodinulkopuoliseen virkistykseen.
Kävimme oikein valmiilla lounaalla ja
tietysti hieman Tokmannin
leluosastollakin.


 Tätä minä en osannut odottaa!!!
Minun lapsuuteni ja nuoruuteni yksi ongelma oli
luonnonkiharatukka.

Kuusikymmenluvun nuorelle se oli lähinnä
rangaistus, siitä säkkyrästä (afro) ei tehty sen ajan
 kampauksia, muistatteko kukaan, tupeerattiin ja lakattiin.

Äititytär oli pikkuisen taipuisatukkainen lapsena,
 kunnes neljätoista täytettyään Hän parkui:
TÄSTÄ TULEE SAMANLAINEN KUIN SINUN TUKASTASI!

Ei tullut ihan samanlainen, melkein kuitenkin.

Ja nyt, tässä keskimmäisen otsakiharat!
Viimeksi kun tavattiin ne olivat ihan suoria.


Tietysti maalattiin ruusuja muniin.
Haettiin pajunkissoja.
Luettiin Eemelin metkuja.

Käytiin myös valitsemassa kaupasta
syntymäpäivälahjaksi saatu polkupyörä,
vain ja ainoastaan kevään vihreä kelpasi.

Ja hän oppi ajamaan yhden päivän harjoittelulla
siis ilman apupyöriä.

Keittiöremonttiin emme osallistuneet!
Sitten koittikin jo Mamman surkuhupaisa
kotimatka. Saattaja olisi pitänyt mamman 
vielä vierihoidossaan.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Juhlan jälkeen





 Tämä työ on ollut tehtävien listalla koko talven. Hankiaisia odotellessa parhaimmat kovat hanget ennättivät sulaa.

Kävelemällä metsän parannustyö olisi
ollut tosi raskasta.
Kelkka on verraton apu, vaikka painaakin
aivan mahdottomia sekin.

Olen oppinut että viljelypelloista ei
tulekaan paras mahdollinen metsänkasvatus alusta.
Boori puuttuu, sen  kylväminen
ja leviäminen onkin talvitöitä.

Peikko ja minä olimme kyllä ihan puhtaalla huvimatkalla.
Minulla oli jalassa Erämiehen
metsäsukset, pitkät ja leveät,
eteneminen oli hidasta.
Peikko rakastaa metsäreissuja,
lunta missä kieriskellä kukkuloita joille
nousta, jälkiä joita nuuhkaista
(huolimattomasti). 
Boori lentää!


Peikon pellolle "juoksentelemaan" lähtö tyssäsi.


 Eväistä huolimatta kotiin tultua oli nälkä.
Vasan sisäfilee oli sopivasti sulanut.

 Tuo epämääräinen mössö on palanen pippuri juustoa joka 
oli kuivahtanut jääkaapin oveen.

 Puolukoita

 Ruisleipää

Raakapaistettuja kirveli-basilika perunoita

Lähiruokaa, todella läheltä.
Pääsiäisateria vaikkapa, ei ihan arkiruokaa
metsästäjänkään kotona.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Suuri Sunnuntai, Pääsinpäivä, Äijäpäivä

Jäi toivottelematta Hyvää Pääsiäistä, 
eihän se ole myöhäistä vieläkään.
Tänäänhän vasta onkin tuo Juhlapäivä.

Poikanen oli vailla hoitajaa. Mamma ei ollut järjestänyt
mitään erikoisempia piinaviikoksi, siis nopeasti
toteutettu lähtö onnistui.

Enpä aloitakkaan kertomustani alusta vaan lopusta.
Eläkeläisenä olen innostunut junamatkailusta.
Ainoa syy ei suinkaan ole -50% matkalipun hinnasta.
Äkkiäkin löytyy monia syitä: siisteys, hyvät penkit,
kahvila ja liikkumisen vapaus.
Erityisesti pienet tupluurit vaihtojen välillä.

Nyt olen hieman eksyksissä!
Voiko ihminen "allergisoitua" näinkin mukavalle 
matkustustavalle?

Mennessä minulla oli loppumatkasta rintakipua,
se toki säikäytti, mutta Ysätäväni Nitro auttoi hädässä.

Tulomatkalla, viikon kuluttua sama toistui!
ei auttanut ensimmäinen, ei toinen ja kolmaskin oli avuton.
Lähestyimme viimeistä junan vaihtoasemaa.
Kipu yltyi... hetkittäin jo ajattelin tästä matkasta
en taida selvitäkään.
Siirryin vaunusta junan eteiseen, viileämpään, sekään ei auttanut.

Kuopion asema tuli vihdoinkin, ympärillä olijat olivat
hätääntyneitä!

Minä myös...
Kuulin ambulanssien huutoa...

Erämies odotti minua seuraavalla asemalla ihmeissään.

Tunnustan: Kuopiosta pohjoiseen lähtevä juna
 oli 10 minuuttia myöhässä minun vuokseni.

Olen ollut yön kotona ja olen onnellinen!