Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









lauantai 29. joulukuuta 2012

Jouluisia kuvia

 Joulukukka ystävältä, avasi nuppunsa ja paljasti 
toisen kukkavarren sopivasti jouluksi.
Amaryllis on minulle oikea joulukukka.

 Viime jouluksi tullut unohtui vaatehuoneen viileään.
Löytyi kuitenkin sopivasti kukkiakseen vielä tämän talven aikana.

Tämä yksilö ei malttanut lopettaa kasvamistaan vielä syksylläkään,
lehdet oli taitettava ja sipuli vietävä pimeään ja viileään.
Nyt ruukkussa on elämäni suurin a-sipuli!
Jännittävää nähdä montako kukkavartta sieltä ilmestyy.

 Joululiina joka on seurannut melkein kaikkia elämäni 
jouluja. Olin pikkuinen tyttö kun kirjakauppaäitini sai
tämän joululahjaksi kummitytöltään.
Olin jo isotyttö kun huomasin tuon "unohduksen" liinassa.
Onneksi en intoutunut sitä korjaamaan kuten ensin ajattelin.

Olen tehnyt yhden tämmöisen liinan tyttärelleni.
Värit ovat siinä liinassa toiset (eivät näin onnistuneet).

 Tämän joulun lahja, äitityttäreltä.
En ole vielä päättänut teenkö tästä taulun sängynpäätyyn
vaiko ihan tyynyn päälle!?

 Peikon luona käytiin,

mutta syksyllä Erämiehen pakastimeen säilömää
joululahjaa ei viety suunnitelman mukaan.
Vietiin se Peikon mukavalle kaverille!

maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulua A.D 2012

 Ei ollut minulla ihan näin korkeita toiveita
siivouksen suhteen.

 Pari pientä juttua vielä aatonaaton
hulinastakin.

 Kuusi on kyllä seisonut omalla paikallaan 
viikon päivät.

Siunattua Joulunaikaa
ihan jokaiselle!


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Talvisia tapahtumia

 Saatiin kutsu kihlajaisiin, pienessä piirissä
ilman suuria juhlia.
Leppoisaa, kotoista oloa ja Poikasen vieressä nukkumista.

Käytiin myös joulumarkkinoilla, Mammalle hyvin tärkeä mekon 
ompelijan yrityksessä Urjalassa; fb:ssä Medievalia.
Tilasin iselleni Poikasen päässä olevan keskiaikaisenhatun
mallilla tehdyn talvipäähineen.

 Minkähän eläimen talvijälkiä nämä?
Minä tiedän.

Tänään pikkuisen piparien tekoa ja muutaman muun
jouluruuan sekä siivouksen aloittelua. 

Kaikki on nyt levällään  :)

 

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Pienkirjailijoita

 Muutettuani takaisin tänne Savoon huomasin
melkoisen osan ajastani olevan "pelkkää vapautta".

Olen joskus aikaisemmin elämäni aikana aloittanut, useamminkin,
kansalaisopisto-opiskelun. Jostain syystä ne ovat yleensä loppuneet jo
jouluksi.
Täällä minut sai houkutelluksi mukaan Vanha Ystävä ja riittävän
mielenkiintoinen kurssi.
Ilmoittauduin kirjoittajapiiriin, toinen talvi jo menossa.
Olen nauttinut koko rahan edestä.

Paikallislehden toimittajakin kutsuttiin järjestämäämme 
julkaisutilaisuuteen.

Niinpä kahdennessatoista antologiassa on jo hitunen minuakin.

torstai 22. marraskuuta 2012

Kuinka kaikki alkoi...

 "Viime vuoden kirja" kertoi ensimmäiselle lapsen
lapselleni menneen vuoden tapahtumista 
ja eläimistä Mammalassa.

 Ystäväni soitti eräänä päivänä ja kertoi työkaverinsa
tuttavalla olevan Paimensukuisen lapinkoiran pentuja,
joku oli vielä varaamattakin!
Ota sinä sieltä pentu?!

 Sanotaan, vuosien saatossa
emäntä koiransa piiteitä saa.

Joskus ihan synnytään
samannäköisiksi.

Katsoppas vaikka:
otsan muotoa jaloa,
päälaen karvoitusta
kuonon selkää, sen linjaa.
Tarkkaan kun katsot 
näät silmlasien alut.

Voi miten kaunis koira!


 Kotimatka sujui nukkumalla paikalla jolla
matkat kuluivat seuraavat 13 vuotta.

 Kotona odotti epäluuloinen joukko.
Rauhalliseen ja tasaiseen elämään tottuneita.


 Elämä solahti nopeasti, pikkukoiralle
mieluisiin pihapuuhiin.


Olihan siellä monenlaista tekemistä, Iida ja Linda
taisivat kuitenkin olla mieluisimpia.
Nopeasti huomasin saaneeni ihan oikean
paimenkoiran alun.


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

19.6.1999-7.11.2012

 Se päivä alkoi niikuin usein ennenkin,
tehtiin eväät ja lähdettiin metsätöihin.
Peikko oli selvillä minne lähdetään heti kun aloimme pukeutua.
Hän halusi heti ulos, odottelemaan meitä.

Olin jo useita kertoja miettinyt jonkin asian olevan
vialla, tavallisesti Peikolle ruoka maistui hyvin.
Nyt kuitenkin mikään ei oikein maistunut 
kuin hyvin pieninä annoksina.

Päästiin perille mutta Peikko halusikin jäädä nuotiopaikalle,
 ei metsään. Me jäimme kahdestaan tekemään kevyempiä töitä,
mies lähti hakemaan puukuormaa.
Kävelimme kahdestaan n. sadan metrin matkan tienvarteen,
sieltä tullessa Peikko ei meinnannut jaksaa takaisin.
Loppumatkasta ei meinannut tulla mitään, muutamien metrien jälkeen 
oli hänen laskeuduttava maahan lepäämään.

Silloin minulle tuli kylmä,
tajusin ykskaks loppulaskennan alkaneen.

Mies tulikin heti kohta metsästä, kerrottuani tapahtuneen,
lääkäriin lähdössä ei enää viivytelty.

Vastaanotolla Peikko käyttäytyi luonteensa mukaan.
Kauniisti, kärsivällisesti ja iloisesti, sähkötoiminen
tutkimuspöytäkään ei hermostuttanut.
Verikokeet otettiin ilman minkäänlaisia panikointeja.
Viimeksi verikokeen olin itse ottanut kaksitoista vuotta sitten.

 Tässä sitä sitten odoteltiin tuloksia.
Lääkärin kasvoista näin että hyvää ei ollut odotettavissa,
ennenkuin hän oli mitään sanonutkaan.
Vaihtoehtoja ei ollut monta.
Hän kertoi kuitenkin että jos meille sopisi, hän ottaisi
miellellään Peikon yöksi, hän panisi tippumaan lääkenesteen
joka antaisi vahvistuksen onko vielä mahdollisesti jotain tehtävissä.

Sillä lääkäriasemalla ei ole yöhoitoa (harvalla kai on),
hän kertoi olevansa päivystysvuorossa ja voisi pitää Peikon siellä yötä.
Hän soittaisi aamulla miten  oli mennyt.

Yö oli raskas, kerroin Erämiehelle miten olin aina ennen uuden 
eläimen ottamista päättänyt, millaisiin toimenpiteisiin tällaisissa 
 tapauksissa olisin valmis menemään.
Hän oli samaa mieltä kanssani.

 Yö oli mennyt hyvin. Peikko antoi tipan tippua, sai kipulääkettä,
nukkuikin. Aamulla, tämä ihmeellinen lääkäri oli käyttänyt Peikon ulkonakin!

Verikoe näytti sen mitä olimme jo pelänneetkin, ei minkäänlaista
vastetta.
Peikko oli tietysti iloinen meidän tulostamme, makailevainen tosin.

Siis nyt olisi hyvästien aika.


Suolaa ja vettä

Suru tuli ja puhalsi
sitkeän samean
pallon ympärilleni
kyynelistäni täyttyvän

Hämäryyden kirkkaus
raastoi silmiäni
lohdutus kuihtui odottaessaan
suru on suolaista vettä

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Juhlaa 65-vuotiselle avioliitolle ja Isille

 Isät, joista juhlassa mukana monenikäistä
ovat juhlansa ansainneet.

Mutta, että kuusikymmentäviisi vuotta
sitten vihityt, anoppini ja appenikin, olivat 
keskellämme!

Tämän kokin juhla-aterioilla ovat lukijani saaneet 
olla aikaisemminkin.
Nyt nautittiin syksyistä sadonkorjuu ateriaa,
punajuuria kermassa haudutettuna, juureksia hunajaisia,
salaatteja, graavia- ja kylmäsavulohta,
hirveä, perunamuusia.
Uunituoreita sämpylöitä, kuin pilven reunasta olisi 
haukannut!



Jälkiruoka ei tarvinne selityksiä,
suussa sulivat!
 


Peikon luona käymme usein
hiljaisina, murheissamme.


torstai 8. marraskuuta 2012

Hiljaiset hautajaiset



 Ostin kesällä
punaisen puuvillapeiton
iloiseksi peitoksi hartioille
juhlapäivän illaksi

sydänveren värisen

Pyhäinpäivän jälkeen
kiedoin sen
Sinun elottoman pehmeytesi
ympärille

osan särkyneestä sydämestäni myös



tiistai 6. marraskuuta 2012

Suuri suru


Niin puhtaasta uskosta,
jossa koirat eivät seuraisin meitä Taivaan iloon
olen luopunut kauan sitten.
On Taivaani: niittyjä, polkuja, pientareita
pajupensaita villeinä levinneitä.

Siellä minä ja koirani, ne kaikki
teemme pitkiä retkiä, ilman kahletta välillämme.
Juomme purosta vettä, nousemme kukkuloille
jonne hetkeksi jäämme, on
Taivaani sininen taivas vain yllä päämme.

Peikko läksi edellämme
tänä aamuna.
Jäimme suureen murheeseen.


lauantai 3. marraskuuta 2012

Syyslomaa ja syystyötä

 Syysloma tuli suureen ikävään meille molemmille.
Satoi lähes jokapäivä, vettä. 
Meitä kahta se paljon haitannut, sen lähempänä
oli mukava olla.
Nukuttiin vierekkäin, luettiin satuja, saunassakin kahden,
ei toista ilman toista.
Esikoululainen on jo iso poika, pienet ja isot ajatukset 
alkavat muistuttaa isojen veljien ajatuksia.
Pikkupojasta on jo luovuttava
ja niistä ihanista ajatuksista mitä pienten elämä on pullollaan.

 Keskimmäinen on jo reilusti mammaa korkeammalla tasolla.
Pituutta on tullut huimasti aika moisiin "tyhmälän töihin"
mielikuvitus vielä kuitenkin viettelee.
Tukka on kihartunut hurjasti, alkaa muistuttaa
mamman tukkaa saman ikäisenä.
"Ei haittaa", sanoi Hän.
Äitiänsä haittasi ja mammaakin.

 Kotiin tultua pääsimme taas tavallisiin metsätöihin,
tänä syksynä se on ollut metsään ajoa ja
sinne uupuvan koneen korjautöitä.
tässä peräkärrin renkaan vaihtoa.

Nuotio on tehty kuitenkin joka kerta
ja paistettu makkaraa, Peikolle ei kuitenkaan kelpaa
 enää enää nämä halvemmat laadut!

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Arpajaisonnea

 Olen huomannut omassa elämässäni,
mitä vahemmaksi olen tullut sitä enemmän tuotan
omalle Suojelusenkelilleni työtä ja vaivaa.
 Erityisesti minua puhutteli:

Enkelten pyykkipäivä

Ihan tavallista enkelielämää.
Siivet pesusoikkoon.
Taas puhtaana lentämään.

 Jumalahan loi enkelit ihmiselle avuksi,
sitä apua olen tarvinnut paljon.

 
Kiitos Katjusha ja Pikkuneiti Onnetar!

torstai 4. lokakuuta 2012

Maa-artsokkaa


En ole koskaan aikaisemmin kasvattanut
maa-artsokkia. Hyvin kasvoivat, vaikka ei paikkakaan
ollut kaksinen.
Mustaviinimarjapensasriviin tuli paikka kun poistimme 
siitä keväällä yhden vanhan ja ränsistyneen.
Enpä ole laittanut ruokaakaan aikaisemmin
tällaisista "perunoista".
Hyvää oli! Jätin maahan mukuloita ensi kevään 
kasvuun lähtöä nopeuttamaan.
Luin Jostain, en muista mistä, että maa-artisokasta
voi tulla riesa, niin hyvin se kasvaa kasvupaikallaan.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Erämiesten aamu

 Meillä soi herätyskello tänä aamuna.
Turhaan soi, oltiin jo kahvin keitossa.
Sää oli tarkastettu, ei sadetta, ei tuulta. Tyytyväinen
hirvenmetsästäjä levitteli tämän päivän erikoisvaatetustaan
tuolin selkämyksille, ja valitsi sitten sen ainoan oikean.
Menneellä viikolla hän ihan itse on korjaillut neulalla ja
langalla pieniä (ja vähän isompiakin) vaurioita
lähinnä taskujen saumoissa.
Puku on kyllä käytössä ympäri vuoden retkestä riippuen.

Minulla on ollut aitiopaikka tarkastella esimerkiksi
housujen takasauman tasakokoisia tikkejä.
 Olenhan se perässä kulkija.

 Uusia panoksia hankittiin.
Siis uuden merkkisiä, eilen piti käydä ampumaradalla
kokeilemassa miten ne käyttäytyvät(?) vanhassa
kiväärissä.
Yksi laukaus, Peikon kanssa odottelimme autossa radan ulkopuolella,
tyyni ja rauhallinen vanhus on vanhemmiten tullut hieman 
paukkuaraksi. Siitä selvittiin vain hienoisella läähätyksellä.

Hirviä on vähän, täällä Itä-Suomessa kaatolupiakin
vähennetty edellivuosiin reilusti.
Viime syksynä jo kuulin miesten puhuvan erityisesti
urosten vähentymisestä. Vasattomia naaraita oli metsästyaikaan
runsaasti. Ne sarvet vai uroksen suurempi koko riistana
on tehnyt niistä niin haluttuja.

Minulle metsästys ei ole tärkeä asia, en koskaan ole voinut 
kuvitella itseäni aseen kanssa metsään.
 Syön ja valmistan hirvenlihaa ruuaksi  ja se on hyvää.
Kaksinaismoralistista sanovat jotkut.
Ekologista ja puhdasta, metsiemme tuottoa.


 

Kukka rintaan kaikille metsästäjille jotka ovat siellä
metsissä tänään, tarkkailevat ja hoitavat
riistaeläinten oloja ympäri vuoden.

Ja malttavat olla ampumatta sitä viimeistä urosta
omilta metsästysmailtaan.


keskiviikko 26. syyskuuta 2012