Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









lauantai 23. elokuuta 2014

Menneen vuoden varrelta...


Puita puita ja puita!
Olen katsellut kuviani vuoden ajalta,
kovin puisevalta elämämme näyttää,
tässä yksi työmaakuva jossa minäkin 
tein ihan oikeasti töitä...



Enimmäkseen paikkani on kuitenkin ollut karsinta ei
kaatotöissä. Tiheässa kuusikossa varjoon jääneissä 
puissa löytyi monta jo käytöstä poistunutta yksiötä.



Saha ja sahurin turva-asu juuri sopiva lahja
kansaneläkeiän saavuttaneelle!


Äitityttären perheenlisäys, kuuden pojan lisäksi,
nyt on tyttökin! 



tiistai 22. heinäkuuta 2014

Vuonna 1949

Arkipäivänä ajattelen ettei minun elämässäni tapahdu
koskaan mitään ihmeellistä. Olen selannut ja uudestaan selannut
vuoden aikana otetettuja ja saatuja kuvia, saadakseni
kokoon jonkilaisen aloituksen joka olisi minun elämääni.

Ehdottomasti ja varmasti tämä on sellainen!
Olen täällä joskus vastannut sellaiseen kyselyyn 
jossa piti kertoa asioita itsestä.

Kerroin että pikkusiskoni on sellainen "asia",
 se että löytäisin uudestaan hänet 
ihan omaankin elämääni.

Nyt se on tapahtunut!
Minulla on isoveli ja pikkusisko!
Tässä ja vielä, on vaikea kertoa  yksityiskohtaisesti 
miten se tapahtui ja mitä tapahtui.

Me kuitenkin olemme löytäneet toisemme, 
pidämme yhteyttä 
olemme käyneet toistemme luona.

Tämä kuva jota en ole nähnyt koskaan aikaisemmin,
on ollut pikkusiskon mukana.

Kuva on ajalta kun minä olen vastasyntynyt;
siinä ovat Äiti, Isä, Isoveli ja tuo vauva olen minä.

Nyt en enää itke katsellessani tätä kuvaa,
sumuista surua kuitenkin tunnen.

Isä kuoli kuvan ottamisen jälkeisenä vuonna
 ja Äiti täytettyäni neljä vuotta!




tiistai 15. heinäkuuta 2014

Tervetuloa mukaan...


Poikanenhan siinä!

Menneen kevään kuva.



 ...ja Mammansa tässä. 

Tulin pitkästä aikaa edes katsomaan
mitä blogilleni kuuluu. Kaikki on kuten silloin kun
päätin pitää tauon.

Jonkun aikaa tämä "maailma" on hiljaisesti kutsunut jatkamaan, 
jatkuuhan elämäkin ja joka päivä tapahtuu uusia asioita.


Peikkoa ei ole. Se on minulle suuri suru edelleen.

Poikanen on ollut koulupoika jo vuoden, sitä pientä
poikaa ei ole. Niinhän asioiden on mentäväkin.





torstai 26. syyskuuta 2013

Sillsallad eli sikermä kesäisiä ja syksyisiä kuvia

 Tässä ollaan jo selvästi syksyisessä metsässä.
Tätä metsästysopetus(oppimis) retkeilyä on meillä ollut 
runsaasti. Useimmiten ovat saaneet mennä ilman minua.
Etenkin aamut ovat minun mielestäni (ennen kuutta)
enemmän rasittavia kuin rentouttavia.

 Kesäisellä käynnillä Poikasen kotona kävimme tutustumassa
eläkeläipariskunnan taidon näytetteeseen. Ovat rakentaneet pihapiiriinsä
 kadonneen elämäntavan museon.
Hellapuut ovat järjestyksessä siinä talossa.

 Meidän pikkuinen Vili niin kaunis ja hyvätapainen kuin vain voi olla!
Muutamia hyviä teerihaukkuja on jo kuunneltu.
Tässä kuvassa olen Vilin kanssa istumassa pellonojan pientareella 
kuuntelemassa kun Nuusku ajaa jänistä näkymättömissä.

 Viisveisaavat minun surumatkoistani Peikon haudalle.
Oli tarkoitus tänä kesänä tehdä tähän haudan päälle 
tasainen kivipeitto, jäi ensi kesään.

 Siinä he, Mamman rakkaat!
Ennen nukuttiin päiväunet ruokapöydästa noustua.

 Tarkoin harkittu rakennelma, uskokoon ken tahtoo!
Laituri, on vakaa astella.

 Nuuskuneiti!
Nenä vie edelleen!
Tietää syntyneensä vain jäniksen perässä juoksijaksi.
Kumpikin koira on ollut vain opissa tänä syksynä, ase on
 Erämiehellä mukana se kuuluu olla niin.

Salomaalla käytiin tyhjentämässä omenpuut!

maanantai 26. elokuuta 2013

Tapahtumatäyteinen kesä

 Satoikin! Ilta hämärtyi pienin askelin. Ei sähköjä se oli mukavaa.

 Mustikkapelto oli uutta meille kaikille, makeita marjoja.

 Extriimiä Poikaselle, Puutossalmen lossissa.

 Nuusku on AJOKOIRA lepää kun on sen aika ja kaikessa muussakin
tekemisessään se on 100 prosenttisesti mukana.

 Uiminen oli Poikaselle herkkua. Tämän saaren rannat eivät ole
lapsiystävällisiä kuin pelastusliivit päällä. Tuossakin on hyvin lähellä
25metriä vettä jalkojen alla. Päivittäisiä uintikertoja ei kerennyt laskea.

 Ruokalepoja, joihin Nuusku harvoin osallistui!

Surukin hipaisi, ei kuitenkaan ollut vielä sen aika.


Tämän kesän jälkeen Poikasen ikuinen loma on loppunut.
Koulupoika astuu kuviin!























lauantai 27. heinäkuuta 2013

Vielä on kesää jäljellä

 Yksi surkea ukkosilma ja aamulla totesin surkeana
ettei läppärini ollut sitä kestänyt, olin totaalieristynyt 
muusta maailmasta. Nyt on ihan uusi peli käytössä.
Kovasti vain opetteluttaa ja huokailuttaa.

 Tässäpä muutama kuva kesäisistä päivistä ja koirien riemupaikasta,
se on SAARI, pienekö, eikä muita mökkejä eikä ketään
 ketä villit ja vapaat häiritsivät.



Paljon ja monenlaista on tapahtunut, iloisia ja surullisia asioita.
niin varmaan teidänkin kaikkien elämässä.

Kovasti olen kaivannut tänne blogiin pääsyä!