Postin avausavustaja työssään.
Hiiren jäljet ärsyttävät,tällä toiminnalla tuli hankituksi ulosheitto ja ovi kiinni.
Hoitopaikan portin pieleen on lunta työnneltymukavan kokoinen hyppyri,
siitä on joka päivä hypättävä ainakin,
vielä kerran.
Älä kulta hyppää! Pyllyyn sattuu se kova...ja Hän oli jo hypännyt.
Kun tuo ruoka tuli tehtyä eilen, oli aikaa istuaIsoimman huoneessa.
"Haluatko Mamma kuunnella millaista musiikkia minä kuuntelen?"
Minä halusin.
Sain mukavan tietopaketin musiikista, jota en koskaan
ole kuunnellut. Hämmästyin, eihän se kaikki
ollutkaan niin repivää kuin olin ajatellut.
Rauhallinen pieni hetki, kahden puhekoneen seurassa.
Olen ajatellut tuon hetken jälkeen,tämä Mamma lopettaa ainaisen joka hetkeen ulottuvan
kasvattamisen ja ohjailun.
Rupeankin kuuntelemaan!
4 kommenttia:
Taitaa kasvattaminen olla vastavuoroista ja kaksisuuntainen prosessi useammin kuin huomaammekaan:)
Mistä ihmeestä se kumpuaakaan tuo ainainen kieltämis/neuvomis/torumis
tarve? Tavalliset keskiverrot ja vielä kiltitkin saavat osansa , kun sattuu syntymään ympäristöön joka unohtaa kasvatettavan kokonaan. Eipä unohda kasvatusta, ihan sylettää oma typeryys!
olen usein miettinyt just tätä " älä hyppää,se sattuu"-teemaa... mistä minä voin tiettä sattuuko? en ole hyppinyt,ehkä koskaan tai ainakin n.100 v.sitten. Sitäpaitsi; mitä sitten? joskus sattuu,joskus ei.joskus joutuu ottamaan riskin hauskuuden kustannuksella. kummallinen on aikusen ja huoltakantavan mieli.
Ja joka tapauksessa sattuu. Elämän kuluessa sattuu kovastikin.
Olisiko tämä sieltä "puissa asumisen"
jäljiltä jäänyt turhake, että jälkeläistä ei pidä pudottaa.
Se on vain niin syvällä, se varottaminen, ja iän myötä vain lisääntyy.
Lähetä kommentti