Tämä kertomus on minun
jokapäiväistä elämääni.

Elämäni tärkeät ihmiset
ovat mukana ja kotini, myös
kanani, kissani sekä koirani.

Tarjoan täällä muistikuvia,
ja digikuvia, haavekuviakin
kenties.

Totuudessa pysyttelen
vaikka satuja rakastan vieläkin.

Arkea useimmiten,
juhlaakin mausteeksi.

Hyvää matkaa ja tervetuloa mukaani!









perjantai 17. syyskuuta 2010

Painavia asioita



Kun ostin talon, sain mukanan tallaisen oivan
kissapentupuntarin.

Olen kalibroinut sen kilon sokeripaketilla.
Siksi en vanno näiden allen kilon painoisten
objektien painon oikeellisuutta.

Kuitenkin tänä aamuna punnitsin pojat.
Kissa äitiElli huolestui kovasti pienemmän parkumisesta
ja tuli häiritsemään, siksi voitte unohtaa lukeman.
Se on kuitenkin vähemmän kuin isomman ja nuoremman veljen.

Hyviä punnitsemisaamuja kaikille!

3 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Voi, miten soma pieni parkujainen ja huolehtiva kissaemo. Yhtä ja toista hyödyllistäkin voi vanhan talon kylkiäisenä tulla..(niinkuin nyt kirkkourut, kuten tuolla meidän ulkorakennuksessa ;-)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Savolainen kyssyy:
Ossootko ies soittoo?

Ihania nämä vanhat talot ja ulkorakennukset.
Vanhoja erikokoisia pärekoreja on myös runsaasti, tytär pesi niitä kesällä ja nyt niitä on maalattu spray-maalilla, sopivat monenlaiseen säilyttämiseen (ja monessa paikassa).

Millan kirjoitti...

Emmä taitaas tuallaasia urkuja osata ku pärryyttää, mutta pirin pärin palasina ne pillit siälä onkin. Kitaraa ja pianua kyllä tuvas rimputtelen, mutta niissonki viälä kaikki osat kohorallansa :)